Niin kulkee Parsifal humuavat kaupungit, suistaa kultamieli ritarit ja vangitsee silkkirintaisten kuningatarten silmät ja sydämet, mutta itse ratsastaa hän totisena ja väräyksettömänä, eikä muistakkaan kaupunkeja, ja tähtimieli kuningattaria.
V.
Värähtämättömänä vaeltaa Parsifal maailmaa. Ankara Parsifal. Silmänsä on kylmä ja sydämensä selkeä, liikutuksensa hän seisahtaa kivettyneiksi. Niin on vaeltavan Parsifalin mieli liikkumaton ja kylmän ankara, kuin korkean talviaamun raikas seesteinen ilma.
Mitä liikuttaa ihmistä elämä? Haihtuvaa ja hupenevaa ovat sydämen väräykset. Haihtuvaa ja hupenevaa elämän hetket. Pysyy ylhäällä kuin viiltävä kotka, joka ankararintaisena leikkaa ilmojen selkeitä lakeuksia maahan katsomatta. Asettuu rinnassaan kuin liikkumaton meri, joka lepää rajatonvoimaisena rauhana, ja rannattomassa povessaan kätkee hillittömät myrskynousut.
Parsifal vaeltaa, päivät nousevat ja laskevat. Ei valaise hänen silmäänsä ihmisliikutuksen välke. Ei sula hänen rintansa huokauksen aaltona. Armahtamattomana ja voittamattomana ritarina kulkee hän ihmisten ohitse, synkeänä masentaa hänen silmänsä, musertavana lankeaa hänen kätensä. Puhdistajana ja rankaisijana kulkee synkeä Parsifal, ja rikolliset ja mustamielet vapisevat hänen miekkansa edessä, mutta ilon ja lempeydenkin arka silmä kuihtuu autiona, kun se kohtaa hänen kylmäsulomattoman silmänsä.
IV.
PARSIFAL JA KONVIRAMUR
I.
Mikä keveä tähti? Mikä lempeä kukkasen silmä? Parsifal virkoo kuin unesta.
Vaalea sali, salin keskelle on punaviitta Parsifal astunut, astunut keskelle salia ja seisahtunut. Untako se kuningatar? Neitojensa keskellä kuningatar, istuu vaaleahuntuisena, silmät sinenä. Sulo-untuiset ihmettelevät silmät. Hälvenisikö kuin suviyöhön niihin silmiin herätessään? Parsifal on pysähtynyt valkeana. Polvistuisiko hän, vai jäisi iäksi liikkumattomana katsomaan niihin silmiin?