Suuressa salissa tanssitaan. Raukeasilmä neidot liitävät sinipukuisten ritarien käsivarsilla. Sali heiluu, silkki kahisee keltaisena ja kultakannukset kilahtelevat. Arthurin salissa tanssitaan.
Neidot tanssivat, ritarit tanssivat, tanssi lentää punertavana. Silmissä on salattu välke, käsissä värähtää. Heiluvaa lattiaa lentää neito ja nuorukainen, silmät hohtavat tummina toin'toisensa edessä, povet nousevat ja laskevat, huulet yhtyvät lentävän silmänräpäyksen — suloinen säihkyvä hetki, veri tähtien välkettä — taas lentää hohtavaa heiluvaa salia, sydän valuvana kultana.
Miksi himmenevät silmät verhotuiksi? Rinnassa välkkyy kuin viinissä, jonka kalvossa maljan kultaiset reunat välähtelevät. Parsifal liehuu Arthurin punervassa salissa. Onko elämä keltaista riemunvälkettä sydämelle? Onko elämä kultakimmeltävää tähtein sytyntää ihmisen veressä?
IV.
Väljillä vesillä, kauniilla vesillä, joiden ylitse soitto värähtelee kuin levitetty hopeahuntu.
Neidot ja Arthurin ritarit soutavat illan vesillä, jotka levittäyvät kuin heiluva kultapeili tummain rantojen välillä. Kultakeula venheissä, joiden varjo häilyy vedessä kuin viherjä väijyvä sametti, istuvat neidot ja Arthurin ritarit ja soittavat illassa vesien keskellä.
Hiljaa liukuvat venheet. Airojen varjo kiemurtelee vaaleassa vedessä kultaisena rihmana. Venheissä polvistuvat ritarit punasilkkisten neitojen edessä ja soittavat. Mandoliinien ääni valuu suloverhottuna sinne vesille, jossa mustat täplät häilyvät kultaisessa päilynnässä.
Veden kansi lepää välkkyvänä, rantojen tummat varjot väräjöivät. Kultana varisee soitto sinne kajasteleville vesille ja värähtää rannoille viimein kuin harvapisarainen helmisade. Sitä kuunnellessa seisahtuu sydän kultaruusuna.
Väljillä illan vesillä, illan kauniilla vesillä, joiden ylitse soitto värähtelee kuin levitetty hopeahuntu.