"Pian se nyt nähdään", jatkoi Joe. "Minun viattomuuteni joka tapauksessa on tullut todistettua. Ja saatte nähdä, ettei koirallekaan mitään vahinkoa tapahdu. Katsokaas vaan sitä."
Laivurin rinta nousi ja laski tiheään, vaan hän ei puhunut sanaakaan.
"Ja ellette usko puhettani, sir, niin voitte nähdä vielä lautasenkin, jonka se nuoli puhtaaksi", sanoi Joe. "Annappas lautanen tänne, Sam."
Hän kääntyi ympäri, ottaakseen sen toveriltaan, vaan tämä arvoton todistaja, pudottikin samassa lautasen lattiaan, kiiruhti kiivainta vauhtia kajuutan rappusille ja onnistuikin tavattomien ponnistusten avulla pääsemään kannelle, jonne Joekin, tämä totuutta rakastava mies, ennen pitkää saapui, vahvojen käsivarsien takapuolelta auttaessa.
HELVETINKONE
"Vanhat rappuset Wappingissa", sanoi rääsyinen kantaja, heittäen olalleen aivan uuden merimiesarkun ja lähtien eteenpäin. "Tunnen kyllä paikan, kapteeni. Ensi matkako, sir?"
"Tuhat tulimmaista, tietystikin", vastasi arkun omistaja, pieni epämiellyttävän näköinen, neljäntoista vuotias poika. "Älkää kiiruhtako niin hitosti — kuuletteko?"
"All right, sir", sanoi mies ja kääntyi katsomaan seuraajataan.
"Se ei ole teidän ensi matkanne, kapteeni", sanoi hän ihmettelevällä äänellä. "Näkeehän sen heti ensi silmäyksellä. Miksi köyhää työmiestä petkutatte."
"Niin, luulenpa kylläkin, ettei merellä paljoa löydy, jota minä en tietäisi", sanoi poika, hyvillään mielistelevästä puheesta. "Peräsin ylihankaan! Ylihankaan, sanon minä."