[KAHDESKYMMENES LUKU.]
Kun syksy-yö on valoton
ja metsä kolkko — silloin, oi
kuink' ihanalta erakon
yöveisu eksyneelle soi!
Rukous laulult' äänen saa,
ja laulu siltä lentimen, —
näin leivon tavoin kohoaa
ne taivahille värjyen.
Pyhän Klemetin Lähteen Erakko.
Kolme tuntia ahkerasti patikoituaan saapuivat Cedrikin palvelijat oudon oppaansa kanssa pienelle lakeudelle, jonka keskellä kasvoi summattoman suuri tammipuu, levitellen pahkuraisia oksiansa kaikille ilmansuunnille. Tämän puun juurella makasi neljä, viisi jousimiestä ja lisäksi asteli yksi vartijana edestakaisin kuunvalon luomassa pimennossa.
Kuultuansa lähenevien miesten askelten kopinan vartija huusi aseisiin toverinsa, jotka herkästä unestaan ylös kavahtaen virittivät joutuisasti jousensa. Kuusi nuolta, kukin jänteellään, tähtäsi tulijoita; mutta pianpa miehet tunsivat omakseen sen, joka oli tuonut Cedrikin orjat kanssaan. He tervehtivät häntä kaikin kunnioituksen ja rakkauden osoituksin, joten pelko pahasta kohtelusta haihtui heti orjaparoilta.
»Missä mylläri on?» kuului ensimmäinen kysymys.
»Matkalla Rotherhamiin päin.»
»Kuinka monen miehen kanssa?» kysyi taas päällikkö, sillä ilmeisesti hän oli sellainen.
»Kuusi miestä on mukanaan ja runsas saalis toivossa, jos vain pyhä Nikolaus sen sallii.»