»Hänen nimensäkö?» sanoi erakko, — »hänen nimensä on herra Antti Scrablestone. — Minäkö rupeisin juomaan miehen kanssa, jonka nimeä en tunne!»
»Olet nyt juonut liiaksikin, munkkiseni», sanoi jousimies, »ja pelkäänpä myös, että olet lörpötellytkin liikoja.»
»Hyvä jousimies», virkkoi nyt ritari astuen esiin, »älähän kovin suutu iloiselle isännälleni. Täytyihän hänen suoda minulle vieraanvaraa, sillä muuten olisin hänet pakottanut siihen, jos hänellä olisi ollut rohkeutta kieltäytyä.»
»Sinäkö pakottanut!» huusi erakko; »maltas, kunhan tämän harmaan mekon sijaan panen viheriäisen nutun päälleni, ja jollei pääsi sitten, kun saan nuijasauvani käteen — pian kumaja kuin soisivat siinä kirkonkellot, niin haukuttakoon minua valepapiksi ja mitättömäksi metsämieheksi.»
Näin puhuessansa hän riisui mekon päältään, jonka alta tuli näkyviin mustasta kanvastikankaasta tehty takki ja housut. Näiden yli hän puki kiireesti viheriäiset housut ja nutun. »Ole hyvä, veikkonen, ja sido nuo paulani umpeen», sanoi hän Wamballe, »saat kupillisen viiniä vaivastasi.»
»Suurkiitos viinistäsi», vastasi Wamba, »mutta lieneeköhän aivan oikein, vai mitä arvelet, että autan sinua muuttumaan pyhästä erakosta syntiseksi metsämieheksi?»
»Ei hätää!» vakuutti erakko. »Eipä tarvitse muuta, kuin että viheriä nuttuni ottaa tuon harmaan mekon rippi-isäkseen ja silloin ovat kaikki synnit taas kuitatut.»
»Amen!» säesti narri, »sarkaiselle syntiselle sopiikin säkkipukuinen ripittäjä, ja mahtaneepa sinun harmaassa mekossasi olla sen verran voimaa, että se voi synnistä puhdistaa minunkin kirjavan kolttini.»
Näin sanoen hän antoi erakolle apuansa ja sitoi ne lukemattomat paulat, joilla housut siihen aikaan kiinnitettiin takkiin.