Douglas.
Sillä aikaa kuin edellä kerrotut tapaukset sattuivat, sai juutalaistyttö Rebekka odottaa kohtaloansa syrjäisessä, yksinäisessä tornissa. Sinne oli hänet vienyt kaksi rosvoa, joiden kasvot yhä olivat naamioiden peitossa. Pienessä kammiossa, johon hänet työnnettiin, Rebekka tapasi vanhan akan, joka itsekseen hyräili saksinkielistä laulua, ikäänkuin olisi tahtonut antaa tahtia lattialla pyörivän kuontalonsa tanssille. Ämmä kohotti päätään, kun Rebekka astui sisään, ja silmäsi häneen sillä ilkeällä, kateellisella katseella, jolla vanhat, rumat, kurjuuteen joutuneet naiset tavallisesti katselevat sukupuolensa nuoria ja kauniita edustajia.
»Pois täältä, vanha kiuassirkka», sanoi yksi miehistä, »niin on jalon herramme käsky. — Sinä saat luovuttaa tämän kamarin kauniimmalle asukkaalle.»
»Hohoo», mutisi ämmä, »sehän on uskollisen palveluksen palkka. Muistanpa kuitenkin ajan, jolloin minun suustani lähtenyt sana olisi syössyt parhaankin henkivartijan satulastaan ja virastaan. Ja nyt minun pitää 'pois täältä' jokaisen sinunkaltaisen tallirengin käskystä.»
»Kuulepas, Urfrida-rukka», sanoi toinen miehistä, »älä tässä seiso ja lörpöttele, vaan korjaa luusi joutuin täältä. Herramme käskyjä tulee kuulla herkällä korvalla. Paistoi sinunkin päiväsi aikoinaan, muija-riepu, mutta se on jo aikaa sitten painunut mailleen. Oletpa nyt aivan samassa tilassa kuin vanha karulle kankaalle karkoitettu sotaratsu — osasit tosin aikoinasi tepastella sinäkin, mutta nyt ei siitä ole enää muuta jäljellä kuin linkis, lonkis! — Kuuletko, lonkutapas nyt, jotta saat luusi pian pois täältä!»
»Koira vieköön teidät molemmat!» äyskähti vanha vaimo, »ja koirankoppeli tulkoon teille hautakammioksi! Silpokoon paha henki Zernebock[17] minulta kaikki jäseneni toisen toisensa perästä, jos lähden omasta kamaristani, ennenkuin tästä kuontalosta hamput ovat loppuun kehrätyt.»
»Vastaa sitten itse teoistasi herralle, senkin vanha tonttu», sanoi mies ja läksi tiehensä. Rebekka jäi siis nyt yksin vanhan ämmän kanssa, jonka seuraan hän vasten tahtoaan oli tunkeutunut.
»Mitä pirun vehkeitä niillä nyt taasen lienee?» mutisi ämmä itsekseen luoden aika ajoin karsaan, pahansuovan katseen Rebekan puoleen. »Mutta helppohan tuo on arvata. Kirkkaat silmät, mustat hiukset ja iho valkea kuin paperi, jota ei pappi vielä ole ehtinyt tahria mustalla voiteellansa. — Niin, niin, helppohan tuo on arvata, miksi ne ovat lähettäneet hänet tähän syrjäiseen torniin, josta huuto ei kuulu maailmalle paremmin kuin maan povestakaan, viidensadan sylen syvyydestä. — Täällä saat nyt seurustella tarhapöllöjen kanssa, kaunokaiseni; niiden kiljumisesta pidetään juuri yhtä paljon lukua kuin sinun huudoistasi. — Ulkomaan lajia tuo onkin», hän lisäsi huomattuaan Rebekan puvun ja turbaanin; — »mistä maasta olet? — Saraseeniko? —Vai egyptiläinen? — Miksi et vastaa? — Osaathan itkeä, etkö osaa siis puhuakin?»
»Älkää suuttuko, hyvä muori», sanoi Rebekka.
»Ei tarvitsekaan pitempää puhetta», vastasi Urfrida, »jäljestä kettu, juutalainen kielestä tunnetaan.»