»Soisinpa», sanoi Musta ritari, »että joku meistä voisi päästä linnaan katsomaan, minkälainen piiritettyjen laita on. Ja minusta näyttää, koska he pyysivät sinne ripittäjää, että tämä meidän pyhä erakko voisi mennä toimittamaan pappisvirkaansa ja samassa myös hankkimaan meille tarpeellisia tietoja.»
»Perhana periköön sinut kehnoine neuvoinesi!» manasi kelpo erakko. »Niin pian kuin olen riisunut munkinmekon päältäni, sen vakuutan teille, herra Tyhjäntoimittaja ritari, olen samassa myös nakannut nurkkaan pappiuteni ja pyhyyteni, jopa latinan taitonikin. Ja puettuani viheriän nutun päälleni saisin pikemmin ammutuksi kaksikymmentä metsäkaurista kuin yhden ainoan kristityn ripitetyksi.»
»Pelkäänpä sitten», sanoi Musta ritari, »pelkäänpä sitten suuresti, että meillä ei tässä ole ketään, joka voisi tai tahtoisi toimittaa rippi-isän osaa?»
Miehet katsoivat toisiinsa eikä kukaan vastannut.
»Minä näen», sanoi Wamba vähän ajan päästä, »että hupsun tässäkin tilaisuudessa pitää ryhtyä hupsuun työhön ja pistää kaulansa solmuun, jota viisaat miehet karttavat. Saan siis teille ilmoittaa, hyvät serkut ja kansalaiset, että pidin ylläni mustaa mekkoa ennenkuin tähän kirjavaan pukeuduin. Minua kasvatettiin munkiksi, kunnes aivotauti vei minulta järkeni, jättäen ainoastaan sen verran jäljelle, että kelpasin hovinarriksi. Toivonpa siis, — kun otan avuksi meidän kelpo erakkomme mekon sekä kaiken sen pyhyyden ja opin, jotka sen viitan saumoihin ovat ommellut — kelpaavani meidän arvoisalle herrallemme Cedrikille ja hänen kumppaneilleen lohduttajaksi niin maallisessa kuin hengellisessäkin suhteessa.»
»Lieneekö hänessä tarpeeksi järkeä siihen, mitä arvelet?» kysyi Musta ritari Gurthilta.
»Enpä tiedä», vastasi Gurth; »mutta jollei ole, niin tämä ainakin olisi ensi kerta, jolloin hän ei olisi älynnyt käyttää hupsuuttansa hyödykseen.»
»Pane munkin mekko päällesi sitten, veikkonen», lausui ritari, »ja pyydä, että herrasi lähettäisi meille tietoja siitä, miltä linnan sisässä näyttää. Väkeä ei siellä mahda olla ylen paljon, ja tahtoisin panna vetoon viisi yhtä vastaan, että me äkillisellä, rohkealla rynnäköllä pääsisimme sisään. Mutta joudu matkaan — aika kuluu.»
»Ja paluutasi odotellessamme», sanoi Locksley, »me piiritämme koko linnan niin tarkoin, ettei kärpänenkään pääse sieltä ulos sanomia viemään. Voit siis, veikkonen», lisäsi hän Wamban puoleen kääntyen, »vakuuttaa noille ankaroille herroille, että he jokaisesta vangeille tehdystä väkivallasta saavat kokea mitä kovimman koston.»
»Pax vobiscum!» (rauha teille) lausui Wamba, joka jo oli täydessä pappispuvussa.