Front-de-Boeuf ei enää voinut kuulla sanoja, mutta teko herätti hänen epäluulonsa. — »Jousimiehet», hän huusi vartijoille, jotka seisoivat ulkomuurin päällä, »lennättäkää nuoli tuon munkin mekon läpi! — Tai, eipäs!» hän lisäsi, kun miehet jo virittivät jousiansa, »se ei käy laatuun — meidän täytyy luottaa häneen, koska meillä ei ole muutakaan neuvoa. Eipä hän toki uskaltane pettää minua — ja jos niin hullusti kävisi, niin onhan minulla toki nuo saksilaiskoirat tässä koppelissani, joiden kanssa voin rauhaa hieroa. — Hoi, Giles, vanginvartija, tuopas tänne Cedrik, Rotherwoodin herra, ja se toinenkin talonpoikais-lurjus, — tuo Coningsburghilainen — tuo Athelstan, vai mikä hänen nimensä lieneekään? Heidän nimensäkin ovat sitä laatua, ettei normannilaisritarin kieli tahdo taipua niitä lausumaan, ja aivan kuin sianläskiltä ne maistuvat suussa. — Tuokaa minulle tuopillinen viiniä, jotta saan sen maun pois huuhdotuksi, niinkuin meidän hauska Juhana-prinssimme kerran sanoi. — Viekää viini asesaliin ja saattakaa vangitkin sinne.»
Hänen käskynsä täytettiin. Astuessaan puheenalaiseen, goottilaistyyliin rakennettuun saliin, missä riippui monta hänen itsensä tai jo hänen isänsä väkevän käden anastamaa asetta, hän näki paksulla, tammisella pöydällä tuopillisen viiniä, ja lähellä pöytää seisoivat myös molemmat saksilaiset vangit, neljän soturin vartioimina. Front-de-Boeuf otti syvän siemauksen ja rupesi sitten haastelemaan vangeillensa. Wamba näet oli vetänyt vaipan kasvojensa peitoksi, salissa oli hämärää eikä paroni tarkoin tuntenut Cedrikin kasvoja — sillä tämä yleensä karttoi normannilaisia naapureitaan ja muutenkin liikkui ani harvoin omain tilustensa rajojen ulkopuolella. Siitä syystä Front-de-Boeuf ei heti huomannutkaan, että arvokkaampi hänen molemmista vangeistaan oli päässyt pakoon.
»No, te uljaat Englannin urhot», virkkoi hän, »kuinka viihdytte tässä Torquilstonen linnassa? — Huomaatteko nyt, mitä seurasi teidän hävyttömyydestänne ja uhkarohkeudestanne, kun uskalsitte tehdä pilaa Anjoun-sukuisesta prinssistä hänen oman pöytänsä ääressä? — Vieläkö muistatte, minkälaista kiitollisuutta te osoititte kuninkaallisen armon, Juhana-herttuan kohteliaisuudesta? Jumala ja Pyhä Dionysius auttakoon! Jollette nyt maksa kelpo lunnaita, niin panetan teidät noiden ikkunoiden rautaristikkoihin jaloistanne riippumaan, siksi kunnes haukat ja häkkiset ovat nokkineet kaikki lihat irti luistanne! — Puhukaa, te saksilaiskoirat — paljonko tahdotte maksaa halvasta hengestänne? —Mitä sinä sanot, Rotherwoodilainen.»
»Enpä äyriäkään», vastasi Wamba-parka, — »ja mitä tuohon jaloista ripustamiseen tulee, niin ovat aivoni olleet nurin narin aina siitä asti, kun narrin lakki ensi kertaa sidottiin päähäni. Kenties ne nyt tulevat paikoilleen, kun minut pannaan ylösalaisin riippumaan.»
»Pyhä Genoveva!» huusi Front-de-Boeuf, »kuka tuo lurjus onkaan?»
Kämmenellään hän veti luukon narrin päästä ja vetäisi kauluksen auki, jolloin orjuuden tunnusmerkki, hopeinen kaularengas tuli näkyviin.
»Giles — Klemetti — te koirat ja konnat!» tiuskaisi vimmastunut normannilainen, »kuka on tämä mies, jonka olette eteeni tuoneet?»
»Luulenpa voivani sen sanoa», virkkoi de Bracy, joka samassa astui saliin. »Tämä on Cedrikin narri, joka turnajaisissa niin urhoollisesti taisteli Iisak Yorkilaisen kanssa kunniasijasta.»
»Sen riidan minä pian aion ratkaista», vastasi Front-de-Boeuf; »minä panen heidät molemmat riippumaan samaan hirsipuuhun, jollei Cedrik ja tuo Coningsburghin sika maksa kelpo hintaa heidän hengestään. Paljas raha ei tässä nyt riitäkään. Hajoittakoot he tuon vaapsahaisparven, joka linnani ympärillä surisee, allekirjoittakoot sopimuskirjan, jossa luopuvat kaikista kehumistaan vapauksista ja etuoikeuksista, ja suostukoot elämään minun orjinani ja vasalleinani. Ja kiittäkööt onneansa, jos heille siinä uudessa maailmassa, joka nyt on alkava, sallitaan sen verran ilmaa, että saavat sieraimensa täyteen. — Menkää», hän virkkoi kahdelle miehistään, »tuokaa oikea Cedrik tänne, niin tällä kertaa annan erehdyksenne anteeksi, varsinkin kun se ei ollut sen suurempi kuin että te luulitte saksilaista hupsua saksilaiseksi vapaatilalliseksi.»
»Saattepa, jalo ritari», tokaisi Wamba, »nähdä, että meitä täällä on useampia hupsuja kuin vapaatilallisia.»