»Rowena-neiti», sanoi Athelstan vakavasti, »on minun kihlattu morsiameni. Mieluummin annan hurjien hevosten repäistä rikki ruumiini kuin luovun hänestä. Ja Wamba-orja pelasti tänäpäivänä isä Cedrikin hengen. — Ennen annan oman henkeni kuin sallin koskettaa hiuskarvaakaan hänen päästään.»
»Sinun kihlattu morsiamesiko! — Rowena-neitikö sinun kaltaisesi talonpojan kihlattu morsian?» ivasi de Bracy. »Hourailetko, saksilainen, ja oletko unissasi näkevinäsi Seitsemän Kuningaskunnan[24] ajan palanneeksi? Anjoun suvun kuninkaat, huomaa se, eivät lahjoittele naitettaviansa sinun sukuisillesi miehille.»
»Minun sukuni», vastasi Athelstan, »on paljoa puhtaampaa ja vanhempaa alkujuurta kuin sinun kaltaisesi ranskalaisen mieronkävijän, joka elätät itseäsi sillä, että kenelle hyvänsä ensiksi tarvitsevalle myyt lippurepaleesi alle kokoontuneitten rosvojen veret. Kuninkaita on ollut minun esi-isieni joukossa, sankareita sodassa, nerokkaita neuvoissa, joiden saleissa joka päivä nähtiin sata sen verta seuralaisia aterioimassa kuin sinun komppaniassasi on miehiä. Heidän nimensä ovat mainitut ministrelien lauluissa, ja heidän säätämänsä lait vahvistetut Wittenagemoteissa.[25] Kun heidän luunsa laskettiin maahan, seisoi pyhiä miehiä vieressä rukoilemassa ja tuomiokirkkoja on rakennettu heidän hautojensa yli.»
»Sattuiko, de Bracy?» virkkoi Front-de-Boeuf hyvillään sivalluksesta, jonka hänen toverinsa sai; »antoipa saksilainen sinulle oikein miehen tavalla.»
»Niin miehuullisesti kuin vanki voi iskeä», vastasi de Bracy teeskennellyn välinpitämättömästi. »Sille, jonka kädet ovat köytetyt, olkoon sallittua kielen pieksäminen. — Mutta sukkelilla sanoillasi, veikkonen», lisäsi hän Athelstanin puoleen kääntyen, »et kuitenkaan vapauta Rowena-neitiä meidän käsistämme.»
Mutta Athelstan, joka oli pitänyt pitemmän puheen kuin hänellä koskaan muulloin oli tapana, ei nyt vastannut tähän sanaakaan. Kinastelu keskeytyikin samalla, kun palvelija tuli ilmoittamaan, että taaskin eräs munkki seisoi portilla pyrkien sisään. »No, Pyhä Benediktus, noiden keppikerjäläisten kuningas meitä auttakoon!» huusi Front-de-Boeuf; »onko siellä nyt tosi-munkki vaiko taaskin tekopyhä? Katsokaa häntä tarkkaan, orjat — sillä jos annatte toisenkin valehtelijan kääntää silmänne, niin puhkaisutan ne teiltä ja panetan tyhjiin kuoppiin kuumia hiiliä sijaan.»
»Rangaiskaa minua vaikka ankarimmallakin tavalla, ankara herra», vakuutti Giles, »jollei tämä ole totinen kaljupää. Teidän asemiehenne Jocelyn on vanha tuttu hänen kanssaan ja takaa, että hän on veli Ambrosius, Jorvaulx'in abotin palvelijamunkki.»
»Päästäkää hänet siis sisään», käski Front-de-Boeuf; »luultavasti hän tuo meille sanomia iloiselta herraltansa. Mahtaapa tänään perkele viettää pyhäpäivää ja papit saavat siis olla jouten, koska heitä on näin paljon kuljeksimassa. Viekää vangit pois; ja sinä saksilainen, ajattele tarkoin itseksesi, mitä me juuri puhelimme.»
»Minä vaadin», sanoi Athelstan, »kuninkaallista vankeutta, ja että ravinnostani sekä vuoteestani pidetään huolta säätyni ja arvoni mukaan ja niinkuin sopii miehelle, jonka kanssa lunnaista kauppaa hierotaan. Sen lisäksi vaadin sitä teistä, ken pitää itseänsä joukkonne parhaana miehenä, kanssani miekkasille vapauteni ryöstämisestä. Tämän vaatimuksen lähetin jo sinulle hovimestarisi kautta; olet siis velvollinen minulle vastaamaan. — Tuossa on kintaani!»
»Minä en ota haastetta vastaan vangilta», vastasi Front-de-Boeuf; »etkä saa sinäkään, Mauri de Bracy, tehdä sitä. — Giles», lisäsi hän, »ripusta saksilaisen kinnas seinälle sarvaan sarviin; siellä se saa riippua siihen saakka, kunnes hän on jälleen vapaa mies. Jos hän sitten uskaltaa vaatia sitä takaisin tai väittää, että minä olen vääryydellä hänet vanginnut, niin hän on, sen vannon Pyhän Kristofferin vyön kautta, tapaava minussa miehen, joka ei koskaan ole kieltäytynyt taistelemasta, jalkaisin tai ratsain, yksinään tai vasallijoukkoineen!»