Valloitettuaan ulkovarustuksen Musta ritari lähetti Locksleylle tiedon siitä pyytäen häntä pitämään tarkkaa vaaria, etteivät linnalaiset äkkiarvaamatta pääsisi kokoamaan kaikkia voimiansa ja yhteisellä rynnäköllä valloittamaan takaisin menettämäänsä paikkaa. Tämmöistä äkkiarvaamatonta hyökkäystä tahtoi ritari kaikin mokomin välttää, sillä hän tiesi miestensä olevan hätäisiä, sotakuriin tuiki tottumattomia ja kehnosti varustettuja taistelijoita. Normannilaisten ritarien sotilaat sen sijaan olivat hyvin harjoitetut ja aseilla sekä haarniskoilla varustetut, ja vaikka piirittäjien into ehkä oli kiivaampi, oli toiselta puolen linnalaisilla se itseluottamus, joka seuraa tottumuksesta sotaan ja aseitten käyttöön. Pahoin oli siis syytä pelätä, etteivät edelliset kykenisi kestämään äkillistä hyökkäystä.
Ensimmäistä rynnäkköä seuranneella levähdysajalla ritari kyhäytti miehillään jonkinlaisen lautan tai irtonaisen sillan päästäksensä sillä keinoin vallihaudan yli. Tähän työhön kului jokseenkin pitkä aika, mutta piirittäjien päälliköt eivät siitä olleet milläänkään, sillä sitä paremmin kerkisi Ulrika valmistaa hankkeensa — mitä laatua se sitten olikin — jolla hän oli luvannut auttaa heidän rynnäkköään.
Mutta kun silta oli saatu valmiiksi, puheli Musta ritari liittoveljilleen tähän tapaan: »Ei auta enää odottaa, ystäväiseni. Päivä on jo laskemaisillaan, ja minulla on toisia toimia, jotka eivät salli minun viipyä teidän kanssanne huomispäivän yli. Sitäpaitsi olisi ihme, jolleivät hevosmiehet kerkiäisi Yorkista tänne, ellemme kiireesti saata työtämme loppuun. Menköön sentähden nyt joku sanomaan Locksleylle, että hän panisi jousimiehensä ahdistamaan puolustajia siltä puolelta ja että he sitten lähestyisivät muuria muka yrittääkseen väkirynnäkköä. Ja te, Englannin kelpo miehet, olkaa minun apunani. Työntäkää silta vallihaudan poikki samassa, kun meidän puoleltamme portti avataan. Seuratkaa sitten minua uljaasti ja joutukaa kanssani särkemään tuota linnan vallin ulkoporttia. Ne teistä, jotka eivät käy mukaan tähän leikkiin tai joilla ei ole semmoiseen työhön kelpaavia aseita, menkööt tämän ulkovarustuksen vallin taakse seisomaan jousenjänne jännitettynä korviin asti, ja pitäkööt vaarin, että ampuvat maahan jok'ainoan olennon, joka ilmestyy muurille. Tahdotko sinä, jalo Cedrik, ruveta johtamaan näitä miehiä, jotka jäävät tänne?»
»En suinkaan, Herewardin sielun kautta!» lausui saksilainen. »Johtajaksi en kelpaa, mutta kirottakoon minua haudassani, jollen astu teidän jäljissänne etumaisien miesten joukossa. Tämä taistelu koskee minuakin — sentähden tulee minun taistella eturivissä.»
»Mutta muistapas, jalo saksilainen», virkkoi ritari, »ettei sinulla ole rautapaitaa eikä kaulushaarniskaa. Sinulla on vain tuo ohut kypärä ja kilpesi ja miekkasi.»
»Sitä parempi!» vastasi Cedrik. »Sitä keveämpi olen, kun tulee hetki kiivetä muurille. Ja — älä pane kerskaustani pahaksi, jalo ritari, —saatpa tänä päivänä nähdä saksilaisen käyvän turvattomin rinnoin taisteluun yhtä pelottomasti kuin teräspanssariin puettu normannilainen.»
»Jumalan nimeen sitten», sanoi ritari, »avatkaa portti ja työntäkää silta ulos.»
Se ulkovarustuksen portti, joka oli vallihaudan puolella, vastapäätä linnanmuurin pientä ulkoporttia, paiskattiin nyt äkkiä auki, silta sysättiin siitä ulos, se läiskähti veteen ja yhdisti taas ulkovarustuksen linnan kanssa. Kaksi miestä kerrallaan saattoi tätä liukasta, keinuvaa siltaa myöten päästä kaivannon yli. Musta ritari tiesi, kuinka tärkeätä oli käyttää hyväkseen vihollisen ensi hetken hämmästystä. Sentähden hän hyppäsi heti sillalle ja juoksi kaivannon yli toiselle puolelle; Cedrik seurasi aivan hänen kantapäillään. Ja paikalla alkoi ritari kirveellään järkyttää linnan porttia. Siinä toimessa olivat entisen laskusillan jäännökset hyvänä turvana sekä ritarille että Cedrikille. Kun temppeliherra rikkoi sillan, olivat näet kuitenkin jääneet paikoillensa ne portin yläpuolella olevat hirrenpäät, joiden avulla silta aina vedettiin ylös. Mutta jäljestä tuleville ryntääjille ei siitä riittänyt turvaa; kaksi heistä ammuttiin ylhäältä muurilta heti varsijousilla kuoliaaksi, ja kaksi putosi kaivantoon. Muut peräytyivät ulkovarustuksen vallin taakse.
Cedrikin ja Mustan ritarin asema oli nyt sangen vaarallinen ja olisi ollut vieläkin tukalampi ilman ulkovarustuksessa olevien jousimiesten apua. Nämä näet lennättelivät lakkaamatta nuoliansa linnan muurille peloitellen piiritettyjä ja tällä tavoin estäen heitä paiskaamasta kiviä ja muita heittoaseita molempien päällikköjen päälle. Sittenkin kävi näiden tila hetki hetkeltä yhä kiusallisemmaksi.
»Ettekö häpeä, junkkarit!» huusi de Bracy miehilleen. »Jousimiehiähän olette olevinanne, ja kuitenkin saavat nuo molemmat konnat teidän estämättänne pitää paikkansa tuolla linnan muurin juurella! Viskatkaa edes muurin ylimmäiset kivet alas, jollette osaa muuta tehdä! — Tänne kuokkia ja tuuria, ja lohkaiskaa irti tuo kivimöhkäle!» Hän osoitti raskasta, kivestä hakattua koristusta, joka pisti ulos muurinharjasta.