Brian de Bois-Guilbert ilmoitti tämän hirvittävän sanoman hänelle ominaisella tylyllä kylmäkiskoisuudella, mutta hänen hämmästynyt kumppaninsa ei ottanut sitä yhtä huolettomana vastaan.
»Paratiisin kaikki pyhimykset auttakoot!» sanoi de Bracy, »mitä nyt teemme? Lupaanpa Limoges'n pyhälle Nikolaukselle kynttilänjalan puhtaasta kullasta...»
»Säästä lupauksesi», virkkoi temppeliherra, »ja kuule mitä sanon. Johdata miehesi ikäänkuin aikoisit hyökätä; paiskaa portti auki —lautalla on vain kaksi miestä — työnnä ne veteen ja riennä kaivannon yli ulkovarustukseen. Minä karkaan sillä välin ulos isosta portista ja käyn ulkopuolelta ulkovarustuksen kimppuun. Jos me vain saisimme sen paikan jälleen käsiimme, niin voisimme pitää puoliamme, kunnes apua kerkiää, tai kumminkin siihen asti, kunnes hyvillä ehdoilla sovimme noiden lurjusten kanssa.»
»Se on hyvä keino», sanoi de Bracy; »kyllä minä otan toimittaakseni oman osani. — Mutta kuulehan, temppeliherra, — ethän vain minua jättäne?»
»En, sen lupaan kädelläni ja kintaallani!» vakuutti Bois-Guilbert. »Mutta kiiruhda, Jumalan nimeen!»
De Bracy kokosi joutuisasti miehensä ja riensi heidän kanssaan alas pienelle portille, joka heti avattiin. Mutta samassa syöksyikin Musta ritari jättiläisvoimalla sisään, eikä de Bracy miehinensä voinut hänelle mitään. Kaksi etumaisinta linnalaista heti kaadettiin ja muut peräytyivät, kaikista päällikön kehoituksista huolimatta.
»Te koirat!» huusi de Bracy, »annatteko kahden miehen valloittaa ainoan ulospääsypaikkamme?»
»Sehän on itse perkele!» vastasi vanha soturi, väistyen Mustan ritarin iskujen tieltä.
»Ja vaikka olisikin», virkkoi de Bracy, »mitä apua teillä on siitä, että perkeleen edestä pakenette tuohon helvetin pätsiin? — Linna takananne on ilmitulessa, tietäkää se, lurjukset! — Antakoon epätoivo rohkeutta rintoihinne tai antakaa sitten minulle sijaa, että itse pääsen tuon pöpön kimppuun.»
Nyt alkavassa taistelussa ei suinkaan tahrautunut se ritarillisen urhouden maine, jonka de Bracy tämän hirveän ajan keskinäissodissa oli voittanut. Portin kupukäytävä, jossa nämä molemmat väkevät sankarit nyt tappelivat, kajahteli molemminpuolisista julmista iskuista. De Bracy sivalteli miekalla, Musta ritari raskaalla kirveellänsä. Lopuksi kuitenkin normannilainen sai iskun, jonka vauhtia hänen kilpensä tosin hiukan masensi — sillä muuten eivät de Bracyn jäsenet olisi ikinä enää liikahtaneet — mutta joka sittenkin sattui niin suurella voimalla rintaan, että mies heti mätkähti pitkälleen kivetylle tantereelle.