Munkki, joka vielä oli puoli-pöpperössä, oli pukenut erakkokaavun vihreän nuttunsa päälle ja lausui nyt, kaapien kokoon kaikki latinan murut, jotka hän aikanansa oli korvakuulolta oppinut: »Deus faciat salvam benignitatem vestram — Jumalan armo teille, hyvä herra... Terve tultuanne tänne sinisille saloille.»
»Mitä jumalatonta narrinpeliä tämä on?» tiuskaisi abotti. »Jos sinä, veikkonen, todella olet pappissäätyyn kuuluva, niin sopisi sinun paremmin neuvoa minua, miten näiden miesten käsistä pääsisin, kuin että kumartelet näin markkinailveilijän tavoin.»
»Enpä totta puhuen, arvoisa isä», vastasi munkki, »tiedä muuta kuin yhden vapautuskeinon teille. Nyt on meillä Antin-päivä ja me olemme kymmenystemme ajossa.»
»Mutta ettehän toki ottane veroa kirkon mieheltä, toivon minä, hyvä veljeni», sanoi abotti.
»Otamme maar kirkon miehiltäkin yhtä hyvin kuin maallikoilta», vastasi munkki. »Ja sentähden, herra abotti, facite vobis amicos de Mammone iniquitatis — tehkää itsellenne ystäviä väärästä mammonasta — sillä mikään muu ystävyys ei tässä nyt auta.»
»Iloisia metsämiehiä minä aina mielelläni näen», virkkoi abotti lauhkeammalla äänellä. »Kas niin, älkää tekään olko minua kohtaan kovin pahoja. Olen minäkin hiukan tottunut metsästystemppuihin ja osaan puhaltaa torveen selvään ja kirkkaasti, niin että joka tammi kaikuu vastaan. Kas niin, älkää olko minulle kovin pahoja.»
»Antakaa hänelle torvi», käski päällikkö; »koetetaanpa, onko hän semmoinen mestari kuin hän kerskaa.»
Abotti törähdytti torveen pari kertaa, mutta päällikkö pudisti päätään.
»Herra abotti», virkkoi hän, »osaatte te kyllä puhaltaa iloista säveltä, mutta ette sentään pääse lunnaitta. Meidän ei kannata, käyttääkseni erään kelpo ritarin kilpeen piirrettyjä sanoja, päästää teitä vapaaksi torventörähdyksen hinnalla. Sitäpaitsi minä havaitsin teidän olevan niitä miehiä, jotka uusilla ranskalaisilla rillityksillä ja rallatuksilla hämmentävät meidän vanhoja englantilaisia säveleitämme. —Kuules, abotti, tuo viimeinen rallatuksesi on koroittanut lunnaitasi viidelläkymmenellä kruununkolikolla, koska noin pilasit vanhan sankarimaisen metsätorvensoittomme.»
»Näenpä, veikkonen», sanoi abotti närkästyneenä, »ettei ole helppo olla sinulle mieliksi metsästysasioissa. Ole kuitenkin suopeampi lunnaihin nähden. Sanalla sanoen — koska minun täytyy, niinkuin sanotaan, antaa pirun ottaa veronsa — kuinka paljon tulee minun siis maksaa sakkoa sen johdosta, että matkustin Watlingin maantietä muistamatta ottaa viittäkymmentä sotamiestä kintereilleni?»