»Veikkoset», sanoi päällikkö katsahtaen ympärilleen, »tuo mies on tosin vain juutalainen, mutta hänen surunsa liikuttaa kuitenkin sydäntäni. —Tunnusta meille suoran, Iisak, veisikö tämä tuhannen kolikon maksu viimeisen rovon kukkarostasi?»
Tämä kysymys muistutti taas Iisakin mieleen hänen maalliset tavaransa, joita hän juurtuneesta tavasta oli tottunut rakastamaan melkein yhtä paljon kuin lastansakin. Hän vaaleni ja sammalsi eikä voinut olla myöntämättä, että hänelle sittenkin saattaisi jäädä hiukan yli.
»No, niin, — anna olla vain — kuinka paljon jääneekin», sanoi sissipäällikkö, »emme tahdo ruveta pitämään niin kovin tarkkaa lukua sinun kanssasi. Rahoitta olisi sinun yhtä mahdotonta pelastaa lapsesi ritari Brian de Bois-Guilbertin kynsistä kuin ampua uljas uroshirvi kärjettömällä nuolella. Emme siis tahdo ottaa sinulta suurempia lunnaita kuin Aymer-abotiltakaan, tai paremmin vielä, sata kultakolikkoa vähemmän, jotka luovutan omasta osastani, jotta tälle arvoisalle veljeskunnallemme ei tulisi mitään vahinkoa. Samalla me myös vältämme sen ilkeän moitteen, että olisimme muka arvioineet samanarvoisiksi juutalaisen kauppiaan ja kristityn hengellisen herran. Ja näin, juutalainen, jääpi sinulle viisisataa kolikkoa tyttäresi lunnaiksi. Temppeliherrat rakastavat hopeasekelien loistoa yhtä paljon kuin mustien silmien säihkyä. Riennä siis ja kilistä sekeleitäsi Bois-Guilbertin korvissa, ennenkuin pahempaa tapahtuu. Sinä tapaat hänet, niin sanovat vakoojamme, hänen veljeskuntansa lähimmässä preceptorio-kartanossa. —Puhuinko oikein, iloiset veikkoseni?»
Sissit ilmaisivat suostuvansa päällikön päätökseen. Ja Iisak, jonka surua tieto, että hänen tyttärensä oli elossa ja kenties rahalla lunastettavissa, oli paljon lievittänyt, heittäytyi jalomielisen sissipäällikön jalkoihin ja hieroen partaansa päällikön saappaisiin hän tavoitteli hänen viheriän nuttunsa helmaa suudellakseen sitä. Mutta Locksley peräytyi ja irroittautui ylenkatseellisesti juutalaisen halailusta.
»No, sen vietävä, nouse ylös! Minä olen Englannin mies enkä kärsi tuommoisia itämaan kumarruksia. — Käy polvillesi, kun Jumalaa rukoilet, mutta älä kiittele syntisparkaa tuolla tavoin!»
»Aivan niin, juutalainen», puuttui Aymer-abotti puheeseen, »käy polvillesi Jumalan eteen, jonka edustajana tässä on hänen alttarinsa palvelija, ja kukapa tietää, jos sinä totisesti teet katumusta ja annat soveliaita lahjoja Pyhän Robertin arkkuun, mikä armo voi tullakaan sinun sekä Rebekka-tyttäresi osaksi! Minun on sääli sitä tyttöä, sillä hän on sievä ja suloinen ulkomuodoltaan — näin hänet Ashbyn turnajaisissa. Ja ritari Brian de Bois-Guilbertiin voi minun sanani vaikuttaa paljon. —Mieti siis, millä tavalla voisit ansaita, että puhuisin hänelle sinun puolestasi.»
»Voi, voi!» valitti juutalainen. »Joka haaralta ryöstäjiä hyökkää päälleni — olen aivankuin ylenannettu assyrialaisten ja Egyptin kuninkaan saaliiksi!»
»Mitä muuta kohtaloa ansaitseekaan kirottu kansakuntasi?» vastasi abotti. »Sanoohan pyhä Raamattu: verbum Domini projecerunt, et sapientia est nulla in eis — he ovat hyljänneet Jumalan sanan, eikä heissä ole yhtään viisautta; propterea dabo mulieres eorum exteris —sentähden annan heidän vaimonsa muukalaisille — se tahtoo sanoa, tässä tapauksessa temppeliritareille. Et thesauros eorum haeredibus aliensis — ja heidän tavaransa vieraille perillisille — niinkuin nyt näille kelpo miehille.»
Iisak huokasi syvään, alkoi väännellä käsiänsä ja vajosi taas äskeiseen tuskaan ja suruun. Mutta sissipäällikkö veti hänet syrjään.
»Ajattele tyystin, Iisak», virkkoi Locksley, »mitä tässä asiassa otat tehdäksesi. Minä neuvoisin sinua taivuttamaan tämän pappismiehen ystäväksesi. Hän on turhamielinen, Iisak, ja hän on rahanahne; ainakin hän tarvitsee rahaa tuhlarinelämäänsä. Sinä voit helposti tyydyttää hänen rahanhimonsa; sillä älä luulekaan, että saat silmäni sokaistuksi noilla ruikutuksilla köyhyydestäsi. Minä tunnen hyvin, Iisak, sen rautakirstunkin, missä rahapussejasi pidät. Mitä! Enkö tunne tuota isoa kiveä omenapuun juurella sinun puutarhassasi Yorkissa; siitähän mennään alas kiviseen kellariin?» — Juutalainen vaaleni kalmankarvaiseksi. —»Mutta älä kuitenkaan pelkää mitään minun puoleltani», jatkoi sissipäällikkö, »sillä me olemme vanhoja tuttuja. Etkö muista sairasta jousimiestä, jonka sinun kaunis tyttäresi Rebekka Yorkissa lunasti kahleista ja jota hän sitten hoiti kotonaan, kunnes hän jälleen tuli terveeksi? Muistatko, miten silloin lähtiessä annoit hänelle kolikon evääksi? — Koronkiskuri sinä olet, Iisak; mutta parempaa korkoa et liene milloinkaan saanut rahoistasi kuin nyt saat tuosta pienestä hopearahasta, sillä se on tänään säästänyt sinulle viisisataa kultarahaa.»