Hänen näin puhuessaan astui puutarhaan asemies, puettuna risaisiin vaatteisiin (sillä tähän pyhään veljeskuntaan pyrkivät käyttivät koetusaikanansa ritarien kuluneita vaatteita). Syvään kumarrettuansa suurmestarille hän seisoi ääneti, odotellen lupaa, ennenkuin uskalsi ruveta puhumaan asiaansa.
»Eikö nyt näytä paljoa sopivammalta», virkkoi suurmestari, »kun tämä Damian tällä tavoin, kristillisen nöyryyden puvussa ja alamaisen äänettömänä, astuu päämiehensä eteen, kuin pari päivää sitten, jolloin sama hupsu narri keikkaroi kirjavissa vaatteissa ja pieksi kieltään ketterästi ja rohkeasti kuin papukaija? — Puhu, Damian, minä sallin sen — mitä asiaa sinulla on?»
»Tuolla portin edustalla seisoo muuan juutalainen, jalo ja kunnianarvoisa isä», vastasi asemies; »hän pyrkii veli Brian de Bois-Guilbertin puheille.»
»Oikein teit, kun toit siitä minulle tiedon», lausui suurmestari. »Kun minä olen läsnä, ei preceptorikaan ole muuta kuin tavallinen temppeliritari, joka ei saa noudattaa omaa, vaan ainoastaan herransa tahtoa. Sillä sanoohan Raamattu: 'Kuulla ja totella on yhtä.' — Minä huomaan erittäin tärkeäksi pitää tuon Bois-Guilbertin toimia silmällä», lisäsi hän kääntyen puhetoverinsa puoleen.
»Häntä kehutaan uljaaksi ja urhoolliseksi», sanoi Konrad.
»Ja syystäkin», virkkoi suurmestari. »Urhoollisuus on ainoa avu, jossa emme ole luopuneet edeltäjiemme, ristin sankarien, hyvistä avuista. Mutta meidän säätyymme antautuessaan oli veljemme Brian suutuksissaan häntä kohdanneesta petoksesta. Meidän valaamme vannomaan ja maailmasta luopumaan ei häntä yllyttänyt, pelkäänpä pahoin, todellinen sielun tarve, vaan hetkellinen vihastus, joka taivutti hänet lihansakieltämiseen. Ja sitten on hänestä tullut kiivas ja uupumaton levonhäiritsijä, napisija ja salahankkeilija ja kaikkien niiden johtaja, jotka minun valtaani vastustavat. Hän ei huomaa, että sauva ja keppi ovat annetut suurmestarille vallan merkiksi — sauva tukemaan heikkojen voimattomuutta, keppi syyllisiä kurittamaan. — Damian», hän lisäsi, »tuo se juutalainen tänne eteeni.»
Syvään kumarrettuaan asemies poistui ja palasi muutamien minuuttien kuluttua tuoden Iisak Yorkilaisen kanssaan. Eipä olisi alaston orjakaan astuessaan mahtavan kuninkaan tuomioistuimen eteen voinut osoittaa alamaisempaa nöyryyttä ja suurempaa pelkoa kuin juutalainen lähestyessään suurmestaria. Kun hän oli tullut kolmen kyynärän päähän, Beaumanoir viittasi sauvallaan, ettei hän saisi astua likemmäksi. Juutalainen laskeutui polvilleen ja löi otsansa maahan nöyryytensä osoitukseksi. Sitten hän nousi jälleen ja seisoi nyt temppeliherrojen edessä käsivarret ristissä, pää kumartuneena rinnalle, osoittaen koko ryhdillään itämaisen orjan matelevaa alamaisuutta.
»Damian», sanoi suurmestari, »mene tiehesi ja aseta muutamia sotureita saapuville, jos äkisti kutsuisin. Äläkä salli kenenkään päästä tähän puutarhaan, ennenkuin me poistumme.» Asemies kumarsi ja läksi.
»Juutalainen», jatkoi ylpeä vanhus, »huomaa, mitä sanon. Minun säätyni ja arvoni ei salli minun pitkälti keskustella kanssasi, eikä tapanani ole muidenkaan ihmisten kanssa tuhlata sanojani tai aikaani. Sentähden vastaa lyhyesti kysymyksiini ja katso, että sanasi ovat totiset. Sillä jos sinun kielesi latelee minulle valhetta, revitän sen ulos jumalattomasta suustasi.»
Juutalainen oli puhumaisillaan, mutta suurmestari jatkoi: