Mont-Fitchet otti kirjeen päämieheltään ja rupesi sitä lukemaan. »Lue ääneen, Konrad», käski suurmestari — »ja sinä (Iisakille) kuuntele, mitä se sisältää, sillä me tahdomme sitten kuulustella, mitä sinä siitä tiedät.»
Konrad luki kirjeen, jonka sisällys oli seuraava:
»Aymer. Jumalan armosta Pyhälle Maarialle pyhitetyn Jorvaulx'in Cistersiläisluostarin abotti, herra Brian de Bois-Guilbertille, pyhän temppeliritariston jäsenelle toivottaen terveyttä sekä kuningas Bakkuksen ja rouva Venuksen lahjoja. Mitä meidän nykyiseen tilaamme tulee, rakas veli, olemme me vankina eräitten miesten luona, jotka eivät pelkää lakia eivätkö Jumalaakaan ja jotka ovat rohjenneet ottaa meidät kiinni ja vaatia meiltä lunnaita. Täällä me olemme saaneet kuulla Front-de-Boeufin surkeasta lopusta sekä myös siitä, että sinä olet päässyt pakoon tuon ihanan juutalaisnoidan kanssa, jonka mustat silmät ovat sinut lumonneet. Sydämestä iloitsemme pelastuksestasi; mutta samalla pyydämme, että olisit varovainen tekemisissäsi tämän uuden Endorin noidan kanssa. Sillä minä olen salaisesti saanut varman tiedon siitä, että teidän suurmestarinne, joka ei piittaa hituistakaan kirsikanvärisistä poskista tai mustista silmistä, on tulossa tänne Normandiasta, vahvasti aikoen tehdä lopun teidän iloistanne ja oikaista teidän hairahduksianne. Sentähden pyydän sydämestäni, että olisit varoillasi ja valvoisit, niinkuin pyhä Raamattu sanoo: Invenientur vigilantes. Ja tytön isä, tuo rikas Yorkin juutalainen, on pyytänyt minua kirjoittamaan sinulle hänen puolestaan. Sentähden annoin hänelle tämän kirjeen totisesti neuvoen ja hartaasti kehoittaen sinua, että päästäisit neitosen vapaaksi lunnaista, jotka hänen isänsä tahtoo pulittaa sinulle arkustaan niin runsaasti, että sillä saisit vaikka viisikymmentä muuta neitosta, joista ei ole yhtä suurta vaaraa. Ja toivon minäkin saavani niistä osani, kun taas kerran istumme iloisesti yhdessä, uskollisina veikkoina, eikä viinimaljaakaan saa silloin puuttua. Sillä kuinka Raamatussa onkaan kirjoitettu: Vinum laetificat cor hominis — viini saattaa ihmisen sydämen iloiseksi — ja toisessa paikassa: Rex delectabitur pulchritudine tua — Kuningas on iloitseva kauneudestasi.
»Siihen iloiseen jälleen tapaamiseen saakka sanon sinulle jäähyväiset. Kirjoitettu tässä ryövärin luolassa aamumessun aikana.»
Aymer Pr. S. M. Jorvolciensis.
»Jälkikirjoitus. Enpä ole saanutkaan kauan pitää kultavitjojasi. Ne koristavat nyt metsävoron kaulaa ja niistä nyt riippuu pilli, jolla hän kutsuu koiriansa kokoon.»
»Mitä sinä tästä sanot, Konrad?» virkkoi suurmestari. »Ryövärien luolassa! Sopiva asuntopaikka todellakin tämänkaltaiselle abotille. Ei olekaan ihme, että Jumalan käsi rankaisee meitä ja että Pyhällä Maalla uskottomat valloittavat meiltä kaupungin toisensa, maapalstan toisensa perästä, kun meidän papistossamme on sentapaisia miehiä kuin tuo Aymer. Ja mitäpä hän tarkoittanee, sen tahtoisin tietää, tuolla uudella Endorin noidalla?» kysyi hän vähän hiljaisemmalla äänellä kumppaniltaan.
Konrad (kenties omastakin kokemuksestaan) tunsi paremmin kuin hänen esimiehensä silloiset rakkausseikkailut. Hän siis osasi selittää tuon lauseen, joka pani suurmestarin aivot pyörälle, sanoen sen olevan semmoisen puheenparren, joita maalliset miehet käyttivät jalkavaimoistaan. Mutta se selitys ei tyydyttänytkään sokeauskoista Beaumanoiria.
»On siinä jotakin pahempaakin, kuin mitä sinä arvaat, Konrad; sinun viaton älysi ei voi ulottua tämän pahuuden perimmäiseen syvyyteen. Tämä Rebekka Yorkilainen on ollut opissa Mirjamin luona, josta olet kuullut puhuttavan. Saatpa nähdä, että juutalainen itsekin sen myöntää.» —Sitten taas kääntyen Iisakin puoleen hän ääneensä lisäsi: »Sinun tyttäresi siis on Brian de Bois-Guilbertin vankina?»
»Niin on, korkea-arvoinen ja urhoollinen herra», sammalsi Iisak raukka, »ja maksaisin niin suuret lunnaat kuin vain köyhä mies — —»
»Vaikene!» tiuskaisi suurmestari. »Tämä tyttäresi on harjoittanut lääkärintaitoa, eikö niin?»
»On kyllä, armollinen herra», vastasi juutalainen rauhoittuneena; »ja ritarit sekä vapaat talonpojat, asemiehet ja orjat siunaavat sitä kallista lahjaa, jonka Jumala on hänelle suonut. Moni ihminen voi todistaa parantuneensa taudista tyttäreni avulla, kun jo kaikkea muuta ihmistaitoa oli turhaan koetettu. Mutta Jaakobin Jumalan siunaus vaikutti tyttäressäni.»
Beaumanoir kääntyi Mont-Fitchetin puoleen tylysti hymyten. »Näetkö, veljeni», hän virkkoi, »kuinka kaikkinielevä vihollinen osaa meitä ihmisiä pettää! Katsopas, millä syötillä hän sieluja onkii antaen lyhyen maallisen elämän jatkon iankaikkisen autuuden hinnasta. Totta puhuu siunattu lakimme, kun käskee: Semper percutiatur leo vorans — Aina lyötäköön jalopeura, joka kaikki nielee. — Ylös jalopeuran kimppuun! Lyökäämme hävittäjä maahan!» huusi hän heiluttaen korkealle salavoimaista sauvaansa, ikäänkuin peloittaakseen pimeyden valtoja. —»Tyttäresi epäilemättä parantelee tauteja», lisäsi hän kääntyen juutalaisen puoleen, »loitsusanoilla ja muilla taikakeinoilla.»