Kaupungista kuului iloisen melun hillittyä ääntä, johon aika-ajoin sekaantui kovaa naurun honotusta, tai kiljahdusta, tai kaukaisen soiton huimia säveliä. Kaikki nämä äänet, jotka kertoivat, miten sotaisten aatelisherrojen ja heidän hillittömien seuralaistensa suuret joukot olivat kääntäneet nurin koko kaupungin, tekivät Gurthin mielen hiukan levottomaksi. »Olipa tuo juutalaistyttö oikeassa», tuumi hän itsekseen. »Jumala ja Pyhä Dunstan auttakoot! Soisinpa, että olisin jo onnellisesti kaikkine aarteineni päässyt perille. Varsinaisista rosvoista puhumattakaan on täällä nyt niin paljon vaeltavia ritareita ja asemiehiä, vaeltavia munkkeja ja runoniekkoja, vaeltavia silmänkääntäjiä ja muita hulivilejä, että hukassa on mies, kellä on yksikin markka kukkarossaan, saatikka sikopaimen parka, jolla on koko pussillinen sekiinejä. Jospa olisin edes päässyt pois näiden pirun pensaitten varjosta, jotta näkisin vilahduksen noista Pyhän Nikolauksen teineistä, ennenkuin he niskaani hyppäävät.»
Gurth rupesi siis kiireemmin astumaan, päästäksensä sitä pikemmin rotkotien kautta lakealle yhteismaalle. Mutta kova onni ei laskenutkaan häntä niin kauas. Juuri kun hän oli joutunut rotkotien toiseen päähän, missä viidakko oli tihein, karkasi neljä miestä hänen kimppuunsa, aivan niinkuin hän oli pelännyt. Kaksi tulla törmäsi kummaltakin tien viereltä, ja he tarttuivat häneen niin lujasti, että vastustuksesta, vaikka se alussa olisikin ollut mahdollinen, ei nyt voinut olla puhettakaan. — »Hellitä kuormasi», sanoi yksi miehistä. »Me olemme maan vapahtajia, jotka helpotamme liian kuorman jokaiselta raskautetulta mieheltä.»
»Ettepä saisikaan minun kuormaani aivan helpolla heltiämään», mutisi Gurth, jonka jörömäistä suorapuheisuutta ei uhkaavan väkivallankaan pelko voinut masentaa, »jos tässä vain olisi tilaa antaa pari hyvää läimäystä sen puolustukseksi.»
»Senpä kohta saamme nähdä», sanoi rosvo. Sitten hän lisäsi, kääntyen kumppaniensa puoleen: »Viekää pois tämä junkkari. Jopa näen, että hän tahtoisi saada kolon kalloonsa samoin kuin kukkaroonsakin, jotta hänen suonensa tulisi sillä tavoin isketyksi kahdesta kohdasta kerrassaan.»
Tämän käskyn mukaan Gurth vietiin pois, laahattiin jokseenkin kovakouraisesti vasemmanpuolisen penkereen yli, kunnes viimein jouduttiin viidakkosaarekkeeseen, joka levisi harjun ja aukean yhteismaan välillä. Gurthin täytyi seurata väkivaltaisia taluttajiansa tämän viidakon keskelle, missä he äkkiarvaamatta pysähtyivät pienelle lakeudelle, joka oli melkein puuton ja johon siis täysi kuunvalo pääsi tunkeutumaan oksien ja lehtien estämättä sitä. Tässä yhtyi Gurthin ryöstäjien seuraan vielä kaksi muuta miestä, jotka nähtävästi kuuluivat samaan joukkoon. Näillä uusilla tulokkailla oli miekka vyöllä ja nuija kädessä, ja nyt Gurth huomasi, että kaikkien kuuden kasvot olivat naamion peittämät. Tämä seikka ainakin todisti epäilemättömästi heidän olevan rosvoja, jos ehkä heidän käytöksensä olisikin vielä sallinut epäillä sitä.
»Kuinka paljon rahaa sinulla on, lurjus?» kysyi yksi rosvoista.
»Kolmekymmentä sekiiniä, jotka ovat minun omiani», vastasi Gurth äkäisesti.
»Sakotetaan, sakotetaan!» huusivat rosvot. »Saksilainen moukka on saanut kolmekymmentä sekiiniä ja palaa selväpäisenä kaupungista! Siitä häntä on sakotettava. Me tuomitsemme hänet auttamattomasti menettämään kaikki, mitä hänellä on.»
»Paninpa ne talteen, kun aioin lunastaa itseni vapaaksi orjuudesta», sanoi Gurth.
»Aika pöllö olitkin», vastasi yksi rosvoista. »Kolme puolituopillista väkevää olutta juotuasi olisit ollut yhtä vapaa kuin isäntäsikin, ja vieläpä vapaampikin, jos hän on saksilainen niinkuin sinä.»