»Kyllä maar», vastasi Woldemar Fitzurse, »tuossa junkkarissa on miestä ottamaan takaisin se linna sekä maa, jonka hän Rikhardilta oli saanut ja jonka te, ruhtinaallinen korkeus, armossa olette suonut Front-de-Boeufille.»
»Mutta onpa Front-de-Boeuf», vastasi Juhana, »niitä miehiä, jotka helpommin pistävät poskeensa kolmekin Ivanhoen vertaista läänitysmaata kuin luovuttavat käsistään yhden jo niellyn. Ja muuten, hyvät herrat, minä toivon, ettei teidän joukossanne ole ketään, joka tahtoisi väittää, ettei minulla olisi oikeutta suoda kruunun läänitysmaita uskollisille seuralaisilleni, jotka kykenevät säännölliseen sotapalvelukseen, tai ottaa ne pois niiltä, jotka ovat lähteneet vieraille maille eivätkä tarpeen tullessa voi osoittaa hallitsijalleen kunniaa eikä olla hänelle apuna.»
Tämä kysymys koski kovin läheltä kuulijain omaa etua, etteivät he voineet olla myöntämättä prinssin sanoja oikeiksi. »Onpa hän aika antelias hallitsija — oikein jalo herra, joka näin pitää huolta uskollisten palvelijainsa palkitsemisesta!»
Tämmöisiä sanoja kuului vastaukseksi seuralaisjoukosta, joista useimmat jo olivat saaneet ja kaikki muut toivoivat saavansa samanlaisia lahjoja Rikhard kuninkaan seuralaisten ja ystävien maista. Aymer-abottikin yhtyi tähän yleiseen suostumushuutoon lisäten kuitenkin: »Pyhää Jerusalemia tosin ei voi sanoa ventovieraaksi maaksi; sillä onhan se meidän communis mater, kaikkien kristittyjen yhteinen äiti. Mutta en sentään tahdo väittää, että Ivanhoen ritarilla sen nojalla olisi mitään oikeutta. Sillä minä olen varmalta taholta kuullut, etteivät ristiretkeläiset Rikhardin johtamina ole koskaan päässeet Askalonia edemmäksi. Ja se kaupunki, niinkuin jokainen tietää, on filistealaisten maassa, eikä siis voi tuottaa samoja etuuksia kuin itse Pyhä kaupunki.»
Samassa palasi Fitzurse, joka uteliaisuudesta oli käynyt sillä paikalla, missä Ivanhoe vaipui maahan. »Tuosta junkkarista», sanoi hän, »ei taida tulla kovinkaan paljon vastusta teille, ruhtinaallinen korkeus, ja luullakseni Front-de-Boeuf saanee häiritsemättä pysyä läänitysmaansa omistajana. Ivanhoen ritari on näet pahasti haavoittunut.»
»Tulkoon hänestä mitä hyvänsä», sanoi Juhana-prinssi, »hän kuitenkin on tämänpäiväinen voittaja ja hänen haavansa on hyvin hoidettava, vaikka hän olisi kymmenen kertaa meidän vihollisemme tai veljemme uskottu ystävä, mikä taitaa melkein mennä yhteen. — Minä lähetän oman lääkärini häntä hoitamaan.»
Prinssi irvisti suutansa ilkeästi näin puhuessansa. Woldemar Fitzurse vastasi kiireesti Ivanhoen jo olevan poisviedyn tantereelta ja ystäviensä holhottavana.
»Oikeinpa sydäntä särki», sanoi Fitzurse, »kun näki meidän Rakkauden ja Kauneuden kuningattaremme surun; tämä tapaturma on muuttanut murhepäiväksi hänen lyhyen hallitusaikansa. En minä juuri ole niitä, joita jokaisen naisen rakkaudenvoivotus liikuttaa. Mutta Rowena-neiti hillitsi niin jalolla lujuudella surunsa, ettei sitä näkynytkään muusta kuin ristiinpannuista käsistä sekä vedettömistä silmistä, jotka vapisivat hänen lakkaamatta katsellessaan tuota hengetöntä, hänen jalkojensa juuressa makaavaa ruumista.»
»Kuka hän sitten on, tuo Rowena-neiti», kysyi Juhana-prinssi, »josta nyt on tullut niin paljon puhetta?»
»Saksilais-tyttö, jolla on avarat perintömaat», vastasi abotti Aymer; »ruusun vertainen ihanuudessa ja timantin vertainen kalleudessa; kaunein, vaikkapa tuhansista etsisi; myrhan kimppu ja kamfertin rypäle.»