Erakko vastasi happamalla irvistyksellä. Käyden komerolleen hän kantoi sieltä esiin nahkaleilin, joka veti noin neljä korttelia. Myöskin toi hän kaksi metsähärän sarvista tehtyä ja hopealla silattua juoma-astiaa. Saatettuansa esiin tämän kelpo nesteen illallisen huuhtomiseksi näytti hän pitävän sen enempää kursastelua tarpeettomana. Hän täytti molemmat sarvet, ja saksilaisten tavoin lausuen: »Waes hael (terveydeksesi), ritari Tyhjäntoimittaja!» tyhjensi hän oman pikarinsa yhdellä siemauksella.
»Drink hael (saaos tästä), Copmanhurstin pyhä erakko!» vastasi soturi ja joi puolestaan täpötäyden sarven isännän onneksi.
»Pyhä erakko», sanoi vieras, kun ensimmäinen malja täten oli juotu, »en voi salata kummastustani, että mies, jolla on tuommoiset raajat ja jäntereet ja joka sitä paitsi on niin uljas syömämies, viitsii jörötellä itseksensä tässä erämaassa. Paremmin, minun arvatakseni, sinun sopisi olla linnan tai muun varustuksen suojelijana, missä saisit syödä lihavia ja juoda väkeviä kuin elää kihnustella täällä pavuilla sekä vedellä tai metsänvartijan satunnaisilla antimilla. Kumminkin, jos sinuna olisin, osaisin hankkia itselleni sekä huvitusta että myös runsaampaa ravintoakin pyytämällä kuninkaan sarvaita. Onhan niitä montakin kelpo laumaa näissä metsissä, eikähän kukaan kaivanne, vaikka jokin sarvas toisinaan menisikin pyhän Dunstanin kappelipapin suuhun.»
»Ritari Tyhjäntoimittaja», vastasi erakko ankarasti, »tuo puheesi on vaarallista laatua, ja minä pyydän, että lakkaat siitä. Olen kuninkaalle sekä laille uskollinen erakko, ja jos hävittäisin hallitsijani metsänviljaa, niin kaapattaisiin minut pian koppiin, enkä olisi kovin kaukana hirsipuusta, ellei pyhä mekkoni olisi suojanani.»
»Sittenkin, jos sinuna olisin», jatkoi ritari, »lähtisin omia aikojani kuutamolla kävelemään, silloin kun metsäherrat sekä metsänvartijat venyvät lämpimissä sängyissänsä, ja silloin tällöin vain — noin ikään rukousteni lomahetkinä — lennättäisin nuolen keskelle niitä metsäkaurislaumoja, jotka syödä jyrsivät ruohoa salon nurmikoilla. —Tunnustapa, pyhä erakko, etkö liene toki joskus harjoittanut tuommoista leikkiä!»
»Tyhjäntoimittaja veikkoseni», vastasi erakko, »sinä olet nähnyt talonpidostani kaikki, mikä sinua koskee, kenties enemmänkin kuin mitä sellainen mies olisi ansainnut, joka murtautuu väkivaltaisesti sisään. Mutta usko minua, parempi on ilolla nauttia Jumalan lähettämää hyvää kuin hillitsemättömän uteliaana tiedustella, miten se on saatu. Täytä sarvesi jälleen, ja saas tästä! Äläkä enää, minä pyydän, pakota minua tämän enemmillä sopimattomilla kysymyksillä näyttämään, ettet olisikaan saanut täällä yömajaa, jos todenteolla olisin ollut vastahakoisella tuulella.»
»Niin totta kuin olen kristitty», sanoi ritari, »sinä kiihdytät yhä enemmän uteliaisuuttani. Oletpa ihmeellisin erakko kaikista, joita ikänä olen nähnyt! Mutta mitä uhkauksiisi tulee, niin tiedä, että puhut miehelle, jonka virkana on vaarojen etsiminen, mistä hän vain niitä löytää.»
»Loiskis, ritari Tyhjäntoimittaja», sanoi erakko; »totta puhuen, uskon sinut sangen uljaaksi urooksi, mutta arvioinpa sinua samalla myös ihmeen vähämieliseksi. Jos tahdot koetella samanlaisia aseita minun kanssani, niin annan sinulle, kaikessa ystävyydessä sekä veljellisessä rakkaudessa niin perinpohjaisen ripityksen ja täydellisen synninpäästön, ettei kohtuuttomuuden eikä uteliaisuuden synti suinkaan enää ole kutkuttava sinua ensi vuoden kuluessa.»
Ritari otti siemauksen sarvestansa ja kysyi, millä aseilla erakko tahtoi taistella.
»Eipä ole yhtään asetta», vastasi erakko, »Delilan saksista ja Jaelin kymmentuumaisesta naulasta alkaen aina Goliathin kalpaan asti, jota en osaisi käyttää yhtä hyvin kuin sinäkin. — Mutta, jos sallit minun valita, mitä sanoisit, veli veikkoseni, tämmöisistä leluista?»