"Minä luulin, ettet ollut koko tyttöstä nähnytkään kuin sen yhden ainoan kerran — ja silloinkin oli hänellä ratsastusnaamio silmien peittona. Näin minä varmaan muistan sinun sanoneen."
"Niin onkin. Mutta minä ihastuin kuitenkin suuresti häneen silloin. Ja tuota Ravenswoodin roistomaista tapaa kohdella minua — kun hän ajoi minut pois oveltaan lakeijain ruokakumppaniksi siitä syystä, että hänellä muka oli valtiosinetinvartia tyttärineen vierainaan tyhjässä nälkälinnassansa — piru vie, Craigengelt, sitä en anna hänelle anteeksi ennenkuin olen hänelle kostanut kelpo kepposella!"
"Toisin ei sinun pidäkään tekemän, jos sinulla on ydintä luissasi", kehoitti Craigengelt, joka näki, että asia nyt kääntyi hänelle mieleiseksi. "Ja jos sinä häneltä viet tuon tyttösen, niin siitä hänen sydämensä särkyy."
"Vielä mitä", vakuutti Bucklaw; "hänen sydämensä on ylt'ympäri järjellä ja filosofialla vannehdittu — josta hyvästä et sinäkään, Craigie-veikkonen, tiedä enempää kuin minä, Jumala parantakoon! — Mutta minä tahtoisin saada hänen ylpeytensä masennetuksi, sitä minä tarkoitan."
"Maltas", sanoi Craigengelt, "nythän minä tiedänkin syyn, miksi hän oli sinulle niin epäkohtelias vanhassa hujanhajaisessa tornissaan. Ei hän hävennyt sinun seuraasi — ei, ei suinkaan! — Hän pelkäsi, totta maar, että sinä kävisit väliin ja veisit tytön häneltä!"
"Mitä, Craigengelt?" kysyi Bucklaw. "Luuletko todella sitä? — Mutta ei, ei! — Hän on saakelin paljon pulskempi mies kuin minä."
"Kuka — hänkö?" huusi syöttiläs; "onhan hänen pintansa musta kuin hakkisen. Ja mitä vartaloon tulee — kylläpä hän on pitkä mies, sitä ei voi kieltää — mutta kas nopea, vahvaraajainen, keski-kokoinen — —"
"Rutto sinut korjatkoon!" kirosi Bucklaw keskeyttäen hänet, "ja minutkin, joka lorujasi kuuntelen! Sinä kehuisit vartaloani, vaikkapa olisin kyttyräselkä. Mutta mitä Ravenswoodiin tulee — hän ei ole säästänyt minua enkä minäkään aio säästää häntä — jos voin viedä tytön häneltä, niin vien hänet!"
"Jos muka voit? Tuhat tulimmaista! Sinä ehdottomasti viet hänet — rouva, kuningas, ässä, minun valttivaltiaani! Hän saa paittion, toisen paittion, ja ajetaan pellolle!"
"Lopeta toki hetkeksi korttilorusi", sanoi Bucklaw. "Asia on nyt jo niin pitkälle kehittynyt, että minä olen suostunut sukulaiseni ehdotukseen, myöntynyt huomenlahjan ja myötäjäisten määrään j.n.e. Ja kaikki menee solmuun, heti kun Ashtonin rouva saapuu kotiin, sillä hän se yksin hallitsee tyttärensä ja poikiensa asioita. Nyt minun vain pitäisi lähettää joku luotettava ystävä sinne muutamia papereita viemään."