"Mitä terveen järjen ja tavallisen kohteliaisuuden nimessä minun muka olisi pitänyt tehdä, armollinen rouva?" vastasi aviomies. "Voinko minä, tavallisinta sopivaisuuden sääntöä rikkomatta, ajaa talostani nuoren aatelisherran, joka, niinkuin pari päivää sitten tapahtui, oli pelastanut tyttäreni hengen ja myös omani?"
"Pelastanut sinun henkesi muka! Olen minäkin kuullut tuon jutun", pilkkasi rouva, "kuinka vihainen lehmä säikähdytti valtiosinetinvartiaa ja kuinka se poika, joka tappoi lehmän, on mainitun valtiosinetinvartian silmissä ollut täysi Guy Warwick — pianpa saisit samanlaisesta syystä kutsua kaikki Haddingtonin teurastajat vieraiksesi."
"Rouva Ashton", änkytti valtiosinetinvartia, "tämä on jo liikaa — suostuisinhan minä mihin uhraukseen hyvänsä, joka sinut lepyttäisi, jos vain virkkaisit mitä tahdot."
"Mene sitten alas vierasten luokse", käski ankara rouva, "ja ilmoita Ravenswoodille, että nyt, kun kapteeni Craigengelt ja muita ystäviä on tullut taloon, sinulla ei enää ole sijaa hänelle kartanossasi — minä odotan myös nuorta herra Haystonia, Bucklaw'n kartanon omistajaa, tänne tulevaksi."
"Herra Jumala, Eleonora!" huudahti aviomies. "Ravenswoodko ajettaisiin pois siksi, että Craigengeltille, kurjalle kortinlyöjälle ja vakoojalle olisi sijaa? — Se oli jo paljon, kun sen verran hillitsin itseni, etten heti paikalla käskenyt tuota heittiötä ulos talostani, ja suuresti kummastuin, kun näin hänen sinun seurassasi tulevan tänne."
"Koska näit hänen minun seurassani tulevan", vastasi heikompi aviopuoliso, "niin siitä olisit voinut ymmärtää, että hän on sopiva seurakumppani. Ja mitä Ravenswoodiin tulee, ei hänelle tapahdu mitään muuta kuin mitä hän itse, sen minä varmaan tiedän, teki eräälle arvossa pidettävälle ystävälleni, joka pahaksi onnekseen joku aika sitten sattui olemaan hänen luonaan vieraisilla. — Mutta tee nyt päätöksesi — sillä jollei Ravenswood lähde tästä talosta, niin minä lähden!"
Herra Ashton astui edestakaisin kamarissa mitä tuskallisimmassa levottomuudessa. Pelko, häpeä, ja suuttumus taistelivat sitä kuuliaisuutta vastaan, jota hän tavallisesti osoitti rouvallensa. Vihdoin hän teki sellaisen päätöksen, minkä pelkurimaiset ihmiset tekevät tavallisesti tällaisessa pulassa ollessaan; hän ryhtyi puolikeinoon.
"Suoraan sanoen, korkea armonne, en voi enkä tahdo ottaa syykseni tuollaista epäkohteliaisuutta Ravenswoodia kohtaan, jota te vaaditte — semmoista ei hän ole minulta ansainnut. — Jos sinä tahdot olla hurja ja oman kattosi alla häväistä aatelissukuista miestä, niin en voi sitä estää. Mutta en ainakaan tahdo olla tämmöisen mielettömän teon välikappaleena."
"Vai et tahdo?" kysyi rouva.
"En, niin totta kuin Jumala on taivaassa, korkea armonne!" vastasi aviomies. "Vaadi minulta jotakin, mikä soveltuu tavalliseen siivouteen, esimerkiksi, että vähitellen jättäisin tuon tuttavuuden, tai muuta sellaista — mutta että minä ajaisin hänet ulos talostani, siihen en tahdo enkä voi suostua."