"Se on kyllä totta", myönsi Ravenswood, jonka omaantuntoon tämä koski. "Tuhlauksesta seuraa monta muutakin rangaistusta paitsi mitä tuhlari itse saa kärsiä."
"Mutta", lisäsi haudankaivaja, "kylläpä tuo nuoriherra Edgar on kostava suvullensa kaiken sen pahan, joka minun osakseni on tullut."
"Vai niin?" kysyi Ravenswood. "Kuinka niin luulet?"
"Hänen sanotaan aikovan naida Ashtonin tyttären; ja annas kun se rouva saapi hänet peukalonsa alle, niin kas sepä pian puristaa hänen niskansa pehmeäksi. Jumala varjelkoon, jos minä hänenä olisin! Kyllä se rouva laittaa löylyn kuumaksi kaikille, jotka tulevat häntä lähelle. Ja pahinta, mitä sille pojalle voin suoda, on siis se, että hän vaan noudattaisi omaa viisasta päätään ja kävisi liittoon isänsä vihollisten kanssa, jotka ovat oikealta omistajalta anastaneet hänen talonsa ja tilansa ja niin myös minun kelpo kaalimaani."
Cervantes on aivan oikein sanonut, että hullunkin ylistys hyvittää mieltä. Samoin moitekin usein koskee meihin kipeästi, vaikka halveksimme niitä ajatuksia ja arveluita, joihin se perustuu. Ravenswood siis, jyrkästi uudistettuaan käskynsä vanhan Liisan hautaamisesta, erosi kiireesti haudankaivajasta, sydän täynnä sitä tuskallista tunnetta, että tavalliset ihmiset, niin ylhäiset kuin alhaisetkin, luultavasti kaikki puhuivat hänen kihlauksestaan Lucyn kanssa aivan niinkuin tämä raaka, itsekäs talonpoika.
"Ja minä alensin itseni tämmöisten juorupuheitten alaiseksi, ja vielä päälliseksi minut hylättiin! Lucy, sinun uskollisuutesi pitää pysyä kirkkaana ja puhtaana kuin timantti, muuten ei sekään voi lohduttaa minua siinä häpeässä, jolla ihmisten juorut ja äitisi kohtelu ovat tahranneet Ravenswoodin perillisen nimeä!"
Hän kohotti silmänsä ja näki markiisi A——n, joka Sammakon Pesään tultuaan oli lähtenyt sukulaistaan vastaan.
Molemminpuolisten tervehdysten jälkeen hän pyysi anteeksi, ettei ollut tullut jo edellisenä iltana. "Niin oli aikomukseni", virkkoi hän, "mutta jälleen seikka, joka tuli minun tietooni, pakotti minut viipymään kauemmin. Minä sain kuulla, serkku", jatkoi hän, "että teillä on täällä ollut eräs rakkausasia, ja vaikka minulla olisi hiukan syytä suuttua siitä, kun ette ilmoittanut sitä minulle, joka tavallaan olen teidän sukunne päämies — —"
"Älkää panko pahaksi", vastasi Ravenswood. "Kyllähän olen hyvin kiitollinen, että te pidätte huolta niin hellästi minun asioistani — mutta minä olen itse sukuni päämies."
"No niin — no niin", sanoi markiisi, "jos tarkasti puhumme sukutaulujen ja sukujohdon puustavin mukaan, niin te epäilemättä olette mitä sanotte — mutta minä tarkoitan, että te, koska tavallaan olette minun holhoukseni alainen — —"