"Vähän akat arvelevat,
missä ukot uurastavat!"
Ja laulellen hän läksi kamarista.
[KUUDES LUKU.]
"No, Willie Bewick, nyt ole mies,
ja mitä mä sanon, kuuntele vaan:
Jos olet mies, sehän liet kenties.
Yli ojan tule, niin tapellaan!"
Vanha laulu.
Nähtyään mikä vahinko hänen varahevoselleen oli tapahtunut, nousi nuori Ravenswood saman ratsun selkään, jolla hän oli tullut. Hän ei tahtonut liiaksi vaivata hevosta ja ratsasti sentähden hiljakseen Ketunpesän ravintolasta vanhalle Wolfs Cragin tornille päin. Yht'äkkiä hän kuuli takanansa täyttä neliä lähenevän hevosen kopinaa ja huomasi taaksepäin katsahdettuaan, että nuori Bucklaw ajoi häntä takaa. Tämä oli pari minuuttia viivästynyt, sillä hän ei ollut malttanut olla antamatta Ketunpesän isännälle muutamia neuvoja vioittuneen hevosen parantamisen suhteen. Täten kuluneen ajan oli hän kuitenkin kovasti nelistäen voittanut takaisin ja saavutti nyt Ravenswoodin siinä, missä tie kulki avaran suon poikki. "Seis, herra!" huusi Bucklaw. "Minä en ole mikään valtiollinen vehkeilijä — en mikään kapteeni Craigengelt, jonka henki on siksi kallis, ettei sitä voi panna vaaralle alttiiksi oman kunnian puolustamisen tähden. Minä olen Frans Hayston, Bucklaw'n kartanon herra, eikä minua kukaan mies saa häväistä sanalla, teolla, liikkeellä eikä katseella minun vaatimatta häntä siitä vastuuseen."
"Se on sangen hyvä, herra Hayston, Bucklaw'n kartanon isäntä", vastasi Ravenswood mitä vakavimmalla, huolettomimmalla äänellä. "Mutta minulla ei ole mitään riitaa teidän kanssanne enkä tahdokaan semmoista. Meidän tiemme kotiin päin, samoin kuin myös elämäntiemme, käyvät eri suuntiin; meillä ei ole aihetta olla toistemme tiellä."
"Eikö ole?" tiuskaisi Bucklaw pikaisesti. "Niin totta kuin tuolla on taivas, onpa sentään, sanon minä! — Te haukuitte meitä vehkeileviksi maankiertäjiksi!"
"Muistakaa tarkemmin, herra Bucklaw; sillä nimellä tarkoitin vain teidän kumppanianne, ja te tiedätte itsekin, ettei hän ole mikään sen parempi."