"Hohoo — älkää nyt välittäkö Englannin vanukas-ahmateista", sanoi Lightbodyn mummo, "vaan maistakaapa meidän vanukastamme — tuossa olisi mustaa vanukasta ja tässä valkeaa pöperrystä — maistakaa kumpiko teidän mielestänne on parempaa."
"Hyvät ne ovat kumpikin — erinomaiset kumpikin — ei voi olla parempaa, mutta minulle, joka juuri olen syönyt päivälliseni" — mies parka ei ollut vielä päivän koitosta maistanut einettäkään — "riittää yksin hajukin. Mutta en tahdo kuitenkaan hyljeksiä teidän laitoksianne, emäntä kulta. Jos te sallitte, pistäisin siis nuo vanukkaat taskuliinaani ja söisin ne sitten iltapalakseni, sillä Anna-Maijan piirakkoihin ja muihin joutavuuksiin minä alan jo kyllästyä — tiedättehän te, Mari kulta, että aina olen pitänyt maalaisruokia parhaina — ja maalaistyttöjä samaten" — hän vilkaisi tynnyrintekijän vaimoon. "Näyttääpä tuo, totta maar, nyt vielä kauniimmalta kuin Gilbertin taloon tullessaan ja olipa hän sentään silloinkin jo näppärin neitonen meidän pitäjässämme ja lähipitäjissäkin lisäksi. Mutta: muhkea lehmä, muhkea vasikka."
Naiset hymyilivät kumpikin itsekseen tästä mielistelypuheesta ja hymyilivät taas, toinen toiseensa katsahtaen, kun Kaleb kääri vanukkaat käsiliinaan, joka hänellä oli muassaan, aivan kuin saduissa lohikäärmeellä on matkasäkkinsä, johon se pistää kaikki, mitä eteen sattuu.
"Ja mitä sitten torniin kuuluu?" kysyi emäntä.
"Vai mitä kuuluu? — Kuuluuhan parhaat sanomat, mitä vielä olette ikinä kuulleet — herra valtiosinetinvartia on siellä kauniin tyttärensä kanssa ja taitaapa hän viskata tytön meidän herran jalkojen eteen, jollei tämä tahdo ottaa häntä hänen käsistään. Ja sen takaan, että hän silloin neuloo meidän vanhan Ravenswoodin kartanon kiinni tytön hameenhelmaan."
"No voi herranen aika! — No voi kuitenkin! — Ja onko nuoriherra mieltynyt tyttöön? — Ja onko tyttö kaunis? — Ja minkäväriset hiukset hänellä on! — Ja tuliko hän sinne pitkässä leningissä vai metsästyspuvussa?" Kysymykset tupruilivat tuiskuna hovimestarin korviin.
"Malttakaa — malttakaa! Koko päivähän kuluisi, jos pitäisi vastata kaikkiin kysymyksiinne, ja minulla on tuskin minuutinkaan aikaa. Missä isäntä on?"
"Pappia noutamassa", sanoi Girderin emäntä, "arvoisaa herra Peter Bide-the-Bentiä Mossheadistä. Sitä kelpo herraa vaivaa luuvalo siitä saakka, kun hän vainon aikoina piili vuorilla."
"Vai niin! — Whigi ja vuorilla-piileksijä — vai semmoinen?" sanoi Kaleb, joka ei saattanut hillitä närkästystään. "Olenpa ne päivät nähnyt, emäntä, jolloin korkea-arvoinen kirkkoherra Cuffcushion ja hänen messukirjansa olisi teille kelvannut ja" — kääntyen vanhemman naisen puoleen — "kelle hyvänsä kunnon vaimolle tämmöisessä tilaisuudessa."
"Kyllähän se on totta sekin", myönsi Lightbodyn muori, "mutta mitäs tehdä? — Joanin täytyy sekä veisata virsiänsä että palmikoida hiuksiansa sillä tavalla kuin hänen miehensä käskee, eikä millään muulla tavalla. Sillä Gilbert on herra ja hallitsija talossaan, sen saan sanoa teille, herra Balderston."