Niin pian kun hän oli tervehtinyt Earnscliffiä ja käskenyt laittaa kiireesti jonkin erikoisruoan illallisaterian lisäksi, alkoi hän sisarten kanssa pilkata Hobbie Elliotia sen johdosta, että tämä oli tyhjin käsin palannut metsäkauriinpyynnistä.
"Turhaan on Jenny pitänyt valkeaa vireillä keittiön takassa Hobbien saaliin varalta", virkkoi yksi sisarista.
"Turhaan tosiaankin, siskoseni", jatkoi toinen, "olisihan pohjakekäleestäkin,[5] jos siihen oikein puhaltaisi, ollut kylliksi tulta meidän Hobbien saaliin paistamiseksi."
"Aivan niin, ehkäpä kynttilänliekissäkin, kun tuuli ei vain sitä liehuttaisi", lisäsi kolmas. "Jos minä olisin Hobbie, niin olisin tuonut saaliinani vaikka harmaan variksen sen sijaan, että näin kolmannen kerran tulisin kotiin ilman kauriin sarveakaan."
Hobbie katsoi toisesta toiseen, kuhunkin vuorostansa, kulmakarvat rypyssä, vaikka hyvänsävyinen nauru suupielissä tekikin nuo uhkaukset aivan tyhjiksi. Hän yritti sitten lepyttää heitä kertomalla mitä toveri oli heille luvannut.
"Minun nuorena ollessani", sanoi vanha rouva, "ei mies olisi kehdannut tulla kotiin vuoristosta, jollei metsäkauris olisi roikkunut hevosen kumpaisellakin kupeella, aivan kuin vasikat kuljeskelevalla lihanmyyjällä."
"Soisinpa hyvin, mummo, että ne olisivat jättäneet meillekin jonkin sorkan", vastasi Hobbie; "mutta luulenpa, että ne ovat ampuneet koko seudun putipuhtaaksi, nuo teidän vanhat ystävänne."
"Näetpä, että muut sentään vielä löytävät saalista, vaikka sinä et löydä, Hobbie", sanoi vanhin sisar iskien silmää Earnscliffille.
"No, no, tyttö, jokaisella koiralla on onnenpäivänsä — älkää panko pahaksi tätä vanhaa sananlaskua, Earnscliff — eikö minullekin toiste voisi sattua hänen hyvä onnensa ja hänelle minun vastoinkäymiseni? — Sangen hauskaa tosiaan, kun kotimatkalla vielä kummitukset ja menninkäiset miestä pelästyttivät — ei, niin en aikonut sanoa — vaan oudoksuttivat. Ja sitten vielä pitää ottaa vastaan toruja naisilta, jotka koko pitkänä päivänä eivät ole tehneet yhtään mitään, paitsi pyöritelleet kapulan pätkää, josta langan pää riippuu, tai pistelleet ryysyihin reikiä."
Ja hän rupesi nyt, panematta lisää kovin paljon omiaan, kertomaan, minkälaisen oudon olennon he olivat Mucklestane-Moorilla kohdanneet. Hän lopetti sanoen, ettei hän puolestaan voinut oikein päättää mikä kumma se mahtoi olla: "Kukaties vaikka olisi ollut itse paholainen tai joku tuota vanhaa Peght-sukua, joka muinoin hallitsi tätä maankulmaa."