"Pidä suusi, nulikka", virkkoi eräs vanhuksista ankaralla äänellä. "Älä käytä sillä lailla väärin pyhää Jumalan sanaa. Sinä et tiedä, mitä puhut."
"Onko teillä mitään tietoja? Onko teillä mitään jälkiä, Hobbie? — Voi, pojat, älkää toki liikaa hätäilkö!" lausui vanha Dinglen Dick.
"Ei tämä nyt pitkistä puheista parane", vastasi Simon. "Jollei teissä ole miestä auttamaan, niin älkää ainakaan pidättäkö niitä, jotka kykenevät."
"Vaiti, poika! Lähdetkö kostoretkelle, vaikka et tiedä, kuka sinulle on tehnyt pahaa?"
"Ettekö luule meidän löytävän Englantiin menevää tietä yhtä hyvin kuin esi-isämmekin ennen meitä? — Englannista aina tulee kaikki paha — sehän on vanha ja tosi lauseparsi — ja sinne me nyt lähdemme ikäänkuin paholainen puhaltaisi meitä eteläänpäin."
"Me lähdemme seuraamaan Earnscliffin hevosten jälkiä erämaan kautta", huusi yksi Ellioteista.
"Kyllähän minä saan selvän niistä kuivimmassakin kanervikossa, vaikka siellä olisi pidetty markkinoita päivää ennen", sanoi Hugh, Ringleburnin seppä, "sillä minä kengitän aina hänen hevosensa omin käsin."
"Viedään metsäkauriskoirat jäljille", huusi toinen. "Missä ne ovat?"
"Hohhoh, mies, päivä on jo paistanut kauan aikaa ja kaste on kuivunut maasta — jäljistä ei voi saada selvää."
Hobbie vihelsi heti luokseen koiransa, jotka maleksivat edestakaisin vanhan asuntonsa raunioilla ja kaiuttivat ilmaa surullisella ulvomisellaan.