"Minusta hän näyttää olevan ihmisvihasta aivan hullu", virkkoi Earnscliff jatkaen omaa ajatusjuoksuaan.
"Vai ette te luulekaan häntä ruumiittomaksi henkiolennoksi?" kysyi Hobbie kumppaniltaan.
"Minäkö? En millään muotoa."
"No, olenpa minäkin osaksi sitä mieltä, että hän saattoi olla elävä, — vaan, Jumala ties, en minä sentään mielelläni tahtoisi nähdä mitään, mikä olisi enemmän kummituksen näköinen."
"Oli miten oli", sanoi Earnscliff, "niin tahdon huomenna ratsastaa paikalle ja ottaa selkoa, mitä tuosta onnettomasta raukasta on tullut."
"Keskellä valoisaa päivääkö?" kysyi talonpoika. "No, Jumalan nimeen, sittenhän minäkin tulen kanssanne. Mutta tässä me olemme nyt kolmea mailia lähempänä Heugh-footia kuin teidän kotianne — eikö olisi parasta että tulisitte kotiin kanssani, ja että minä lähettäisin rengin hevosella saattamaan sanaa teidän väellenne, että te olette meillä, vaikka luullakseni teillä ei kukaan muu taida odottaa teitä kuin palvelijat ja kissa."
"Tapahtukoon sinun tahtosi sitten, Hobbie veikkoseni", sanoi nuori herra, "ja koska en mielelläni soisi, että palvelijat olisivat huolissaan minun, puolestani, enkä myös, että kissimirri jäisi illallistansa vaille minun poissaoloni tähden, olisin sinulle hyvin kiitollinen, jos lähettäisit renkipojan viemään sanaa niinkuin lupasit."
"Kas niin, se oli ystävällisesti tehty, se täytyy tunnustaa. Te tulette todellakin meidän luoksemme Heugh-footiin? Hyvinpä siitä meidän väki ilahtuu, kun saa nähdä teidät, hyvin ne ilahtuvat!"
Sovittuaan tämän asian he kulkivat rivakasti kappaleen matkaa eteenpäin, kunnes heidän saavuttuaan jyrkän harjun kukkulalle Elliot huudahti: "Katsokaa, Earnscliff, minä tulen aina iloiseksi, kun joudun tälle paikalle — näettekö tulen tuolla alhaalla, se loistaa isontuvan ikkunasta, missä mummo, meidän liukaskielinen vanha muorimme, aina istuu pyöritellen rukin ratasta. Ja tuo toinen tuli, tuo tuolla, joka liehuu ja liikkuu edestakaisin ikkunalta ikkunalle — se tuikkii serkkuni, Grace Armstrongin talosta. Hän on kaksin verroin vikkelämpi liikkumaan talossa kuin minun sisareni — sen nämä myöntävät itsekin, sillä sen hyväsydämisempiä tyttösiä kuin he ei ole nähty missään kanervikkokankaalla hyppimässä. Ja he sanovat itse ja sen mummokin vakuuttaa, että Grace on kaikista toimeliain ja kepeäjalkaisin koko kylässä, nyt kun mummo ei enää kykene paljoa liikkumaan. Minun veljistäni on toinen poissa kotoa. Hän on apulaisena herra rahastonhoitajan luona, ja toinen asuu Mossphadraigissa, meidän toisella vuokra-tilallamme — hän osaa hoitaa taloutta siellä yhtä hyvin kuin jos minä siellä olisin."
"Onnellinen sinä, veli veikkonen, jolla on niin monta kelpo sukulaista."