Perth'in Kaunottaren posket vaihtuivat punaisista aivan vaaleiksi, ja vaaleista jälleen tulipunaisiksi, kun hän kiireesti vastasi: "En minä häntä yhtään ajattelekaan, vaikka kyllä viime aikoina on ollut jonkinlaisia kohteliaisuuden osoituksia meidän välillämme, osaksi senvuoksi, kun hän on minun isäni hyvä ystävä, myös osaksi siitä syystä, että hän tois-päiväisen tavan mukaan, on tullut minun Valentini-kumppalikseni".
"Sinun Valentini-kumppaliksesko?" sanoi isä Klemetti. "Kuinkas sinä, kaino ja viisas tyttö, olet pitänyt niin vähän lukua sukupuolesi arkatuntoisuudesta, että olet antaunut tuollaiseen liittoon tuon käsityöläisen kaltaisen miehen kanssa? — Luuletko että Valentinus, jonka sanotaan olleen jumalisen pyhän-miehen ja kristityn piispan, ikinä on kehoittanut tuommoiseen hupsuun, sopimattomaan tapaan, jolla paljon luultavammin on alkunsa pakanallisessa Floran tai Venus'en palveluksessa, sillä aikakaudella, jolloin ihmiset nimittivät himonsa jumalattariksi, eivätkä koettaneet niitä hillitä, vaan päinvastoin vielä kiihoittaa?"
"Isä", vastasi Katri, äänellä, joka osoitti suurempaa mielipahaa, kuin mitä hän tähän asti oli koskaan osoittanut Karthausilais-munkille, "en tiedä minkä oikeuden nojalla te niin ankarasti moititte minua siitä, että noudatin vanhaa menoa, jonka yleinen tapa tekee luvalliseksi ja jonka minun isäni tahto on tehnyt vielä luvallisemmaksi. Ei se minun mielestäni ole ystävällistä, että te sitä niin väärin selitätte".
"Suo minulle anteeksi, tyttäreni", vastasi munkki lempeästi, "jos lienen mieltäsi pahoittanut. Mutta tuo Heikki Seppä on rohkea, irstasmielinen mies, jolle et voi yli tavallisen rajan menevää ystävyyttä tai suosiota suoda, sen vaaran alttiiksi antaumatta, että se vielä pahemmin tulee selitetyksi — jos nimittäin et aikone hänen kanssaan mennä naimiseen, ja hyvin pian päälliseksi".
"Älkää siitä sen enempää puhuko, isä", virkkoi Katri, "teidän puheenne koskee kipeämmin kuin mitä te tahtoisitte, ja, se voisi kiihdyttää minua vastaamaan toisella lailla kuin minun sopisi. Kenties on jo minulla ollut syytä kyllin katuakseni, että olen tuohon joutavaan menoon suostunut. Kaikissa tapauksissa, uskokaa minua, en minä Heikki Sepästä pidä vähääkään, ja myös tuo joutava yhteys meidän välillämme, joka sai alkunsa Pyhän Valentinin päivänä, on nyt kokonaan rikottu".
"Se sanoma minua ilahduttaa, tyttäreni", vastasi Karthausilainen; "vaan minun täytyy nyt tutkia sydäntäsi toisen asian suhteen, joka minua puolestasi kovin huolettaa. Et voi olla siitä itse tietämättä, vaikka soisin, ettei siitä vaarallisesta asiasta olisi tarvis puhua edes täällä, näiden ympärillä olevien kallioin ja kivien kuullen. Mutta se täytyy puhua ilmi. — Katri, sinulla on rakastaja Skotlannin arvo-miesten korkeimmassa säädyssä!"
"Sen tiedän, isä," sanoi Katri hätäymättä. "Soisin kyllä ettei niin olisi".
"Niin minäkin soisin", sanoi munkki, "jos tietäisin sinut turhuuden lapseksi, jommoisia useimmat nuoret neidot sinun ijälläs ovat, varsinkin jos heille tuo turmiollinen kauneuden lahja on suotu. Mutta jos se onkin viehättäväinen ulkomuotos, käyttääkseni turhamaisen maailman puhetapaa, joka sinun puolees on sen korkea-arvoisen rakastajan taivuttanut, niin tiedän että sinun siveytesi ja viisautesi on tekevä kestäväksi valtasi prinssin sydämmen yli, minkä kauneus sinulle ensin on saavuttanut".
"Isä", vastasi Katri, "prinssi on viekas naistenviekoittaja, jonka huomio ei minulle voi tuottaa muuta kuin häpeätä ja häviötä. Kuinka te, joka juuri ikään ilmoititte pelkonne, siitä että muka varomattomasti olen suostunut aivan tavalliseen kohteliaisuuksien vaihtoon yhden vertaiseni kanssa, nyt voitte hätäymättä puhua siitä tuttavuudesta, johon Skotlannin kruununperillinen uskaltaa yrittää minua pakoittaa? Kuulkaa: toissa yönäpä hän, pari humalaisia kumppaleita seurassansa, olisi väkisin vienyt minut pois isäni talosta, jos ei minulle olisi tullut avuksi sama uhkarohkea Heikki Seppä — joka, jos hän lieneekin kovin huimapäinen ilman syytä vaaraan ryntäämään, kuitenkin myös on aina valmis panemaan henkensä alttiiksi viattomuuden puolustukseksi. Ei ole muuta kuin velvollisuuteni, että häntä puolustan".
"Pitäisipä minunkin vähän tietää siitä asiasta", virkkoi munkki, "koska minun ääneni lähetti hänet sinulle avuksi. Minä olin nähnyt sen joukkion, teidän ovenne sivuitse kulkiessani, ja par'aikaa juoksin kaupungin vartiaväkeä apuun kutsumaan, kun näin yhden miehen hitaasti astuskelevan vastahani. Siinä pelossa, että sekin saattoi olla samassa salavehkeessä osallinen, kätkin itseni yhden Pyhän Johanneksen kappelin tukipatsaan taakse. Ja kun, likemmältä katsoen, tunsin hänet Heikki Sepäksi, arvasin minnepäin hän oli menossa, ja avasin suuni neuvoon, joka hänelle kaksinkertaisen joudun antoi".