Näissä hänen mietteissään me emme kuitenkaan voi havaita mitään selvää merkkiä, että hän olisi surrut oikeata syytä kaikkiin hänen vaaroihinsa, nimittäin mainettansa Perth'in kaupungin Kaunottarena. Se oli yksi seikka, joka osoitti, ettei hän vielä ollut täysi enkeli; toinen todistus siitä kenties oli se, että hänen rinnastaan, huolimatta Heikki Sepän todellisista tai luulluista kepposista, pääsi huokaus, kun hän St. Valentin'in päivän aaton muisti.
VIIDESTOISTA LUKU.
Voi siemynkin jos valtaa sais,
Mi sielun tuskan sammuttais!
Bertha.
Me olemme saattaneet ilmi rippituolin salaisuudet; eivätpä ole sairashuoneenkaan salaisuudet meiltä peitetyt. Pimennetyssä kammarissa, missä voiteita ja rohtoja seisoi, näyttäen että lääkäri oli täällä virkatoimissaan häärinyt, makasi vuoteella pitkä, laiha mies, puettu vyöllä kiinnivyötettyyn kotinuttuun, tuska otsallansa ja tuhansia tulisesti raivoavia tunteita sydämessään. Kaikki siinä kammarissa näytti, että hän oli rikas, rahaa runsain määrin kuluttava mies. Henbane Dwining, apteekkari, joka näkyi olevan sairasta hoitamassa, hiiviskeli viekkaalla, kissantapaisella hissutuksella nurkasta toiseen, ahkerasti sekoitellen rohtoja tai valmistellen siteitä. Sairas mies ohkasi kerran tai kaksi, jonka kuultua lääkäri, läheten vuoteen viertä, kysyi, osoittiko ne ohkaukset ruumiin kipua tai sielun tuskaa?
"Molempia, sinä myrkynkeittäjä", virkkoi ritari Juhana Ramorny, "ja vieläpä lisäksi närkästystä siitä, kun täytyy kärsiä sinun pirun vietävän läsnä-oloa".
"Jos ei ole muuta, niin voin helposti vapauttaa teidät, herra ritari, kumminkin yhdestä noista valituksista, sillä että kohta paikalla lähden muuanne. Kiitos olkoon tämän nykyisen rauhattoman ajan riitaisuuksille, olisi minulla täysi työ käsilleni, vaikka olisikin niitä kaksikymmentä näiden molempien mitättömän taitoni palvelijain sijasta". Näin sanoen hän näytti luisia kämmeniään. "Kyllä hyväpalkkaistakin työtä, missä kiitos-sanat ja kultakolikot kilpailisivat kummat saisivat apuani paremmin palkituksi, te puolestanne, ritari Ramorny, vain viskelette lääkärillenne kaikki ne vihat, joita teidän oikeastaan tulisi säästää yksistään haavanne lyömämiehen varalle".
"Konna, en huoli alentaa itseäni sinulle vastaamalla", virkkoi sairas; "mutta jokainen sinun ilkeältä kieleltäsi tuleva sana on väkipuukko, mikä iskee haavoja, joita parantamaan kaikki Arabian voiteet ovat voimattomat".
"Ritari Ramorny, en puhettanne käsitä. Mutta jos te noille myrskyisille vimman puuskille valtaa annatte, niin on mahdoton estää kuumetta sekä haavan ärtymistä".
"Miksi sitten puhut sanoja, jotka vertani kiehumaan saattavat? Miksi sitten puhut siitä, että sinulla mitättömällä muka pitäisi oleman useampia käsiä, kuin mitä luonto sinulle on suonut, vaikka tiedät, että minä, aatelis-mies ja ritari, olen käsipuoli vaivainen?"