Tämän puheen alussa oli Ramorny katsonut ympärilleen uhka-ylpeydellä, joka kuitenkin suuresti masentui prinssin loppulauseesta. "Suuri kiitos, kuninkaallinen herttua," virkkoi hän katkeralla hymyllä, "tästä teidän varovaisesta ja rajoitetusta todistuksestanne minun puolestani. Kylläpä se oli viisas mies, joka kirjoitti: 'Älkää ruhtinaisin luottako!'"
"Jos ei teillä ole muuta viattomuutenne todistusta, ritari Ramorny", virkkoi kuningas, "niin emme voi, mitä teidän väkeenne tulee, kieltää tältä onnettomaksi tulleelta leskeltä ja hänen orpolapsiltansa, jotka teidän päällenne kantavat, lupaa saada tutkia asiaa paarituomiolla, jos ei joku teidän miehistänne katsone paremmaksi vetää asiaa kahdentaistelu-tuomion ratkaistavaksi. Te itse omassa personassanne olette kuitenkin prinssin todistuksen kautta vapautettu kanteesta."
"Armollinen kuningas", vastasi Ramorny, "minä voin ta'ata minun palvelijoittenikin syyttömyyden".
"Juuri niinpä munkki tai nainen puhuisi", virkkoi ritari Charteris. "Mutta ritarin tavoin mä kysyn: tahdotkos sinä, ritari Juhana Ramorny, kahdentaistelulla minun kanssani todistaa väkesi syyttömäksi?"
"Perth'in kaupungin ylituomari tuskin olisi kerjinnyt mainitakaan sanaa 'taistelu'", sanoi Ramorny, "niin minä jo olisin siihen suostunut. Mutta tällä nykyisellä hetkellä en kykene peistä kädessä pitämään."
"Siitä olen iloinen, älkää pahaksi panko, ritari Ramorny", sanoi kuningas; "vähemmin tulee näin verenvuodatusta. Teidän pitää siis tuoda kaikki palvelijanne esiin, niin monta kuin vaan on teidän hovimestarinne kirjoissa. Näiden pitää tulla St. Johanneksen kirkkoon, puhdistamaan itseänsä tästä kanteesta kaikkein asian-omaisten läsnä-ollessa. Pitäkää vaaria, että he tulevat sinne joka-ikinen mies puolipäivän messun aikana, muuten teidän kunnianne siitä saisi pahan tahran."
"Kyllä he tulevat joka mies," vastasi Ramorny. Syvään kumarrettuansa kuninkaalle, kääntyi hän sitten nuoren Rothsayn herttuan puoleen, kumarsi hänellekin syvään ja sanoi niin hiljaa, ettei kukaan muu voinut kuulla: "Jalostipa te olettekin käyttäneet itseänne minua kohtaan, korkea herra! — Yksi ainoa sana teidän suustanne olisi tehnyt lopun tästä pulasta, vaan te ette sitä tahtoneet puhua!"
"Niin totta kuin elän," kuiskasi prinssi, "minä menin äärimmäiselle rajalle asti, mihin totuus ja omatunto minun sallivat mennä. Etpä suinkaan toki liene toivonut, että minä puolestasi keksisin valheita? — Ja olenpa hämärissä muistoissani siitä yöstä näkevinäni lihamiehen kaltaisen roiston, sotakirves kädessä, juuri semmoisen, joka on saattanut sen yöllisen teon tehdä. — Haa, sattuiko se kirves naulaan, herra ritari?"
Ramorny ei vastannut mitään, vaan kääntyi pois yhtä äkisti, kuin jos joku samassa olisi hänen haavoitettuun käsitynkkäänsä koskettanut. Hän meni nyt kotiinsa Crawford'in kreivin kanssa, jolle hänen, vaikka hänen mielensä kaikkeen muuhun pikemmin kuin juominkeihin olisi ollut taipuvainen, täytyi pitää komeat pidot, jonkunlaiseksi kiitollisuuden osoitukseksi siltä nuorelta aatelisherralta saadusta kannatuksesta.