"Seppä se teräkseenkin pystyy, se kuuluu hänen ammattiinsa", vastasi
Dwining.
"Jos Bonthron siinä tulisi tapetuksi", sanoi Ramorny, "en minä sitä liioin surisi, vaikka kyllä hänessä menettäisin hyödyllisen apukäden".
"Kyllä mar' sen uskon, ettette te, jalo herra ritari, surisi sitä kättä yhtä kipeästi kuin tuota Curfew-kadulle jäänyttä — älkää tätä leikkipuhetta pahaksi panko — hih, hih, hii! — Mutta mitä hyödyllisiä avuja sitten on tuossa Bonthron-luontokappaleessa?"
"Samat kuin verikoirassa", vastasi ritari, "hän puree haukkumatta".
"Te ette siis pelkää hänen rupeavan mitään tunnustamaan?" kysyi lääkäri.
"Kuka sen voi ta'ata, mitä edessä olevan kuoleman pelko saattanee vaikuttaa!" vastasi haavoitettu. "Hän on jo nyt osoittanut pelkurimaisuutta, joka kokonaan poikkee hänen entisestä jäykästä kovasydämisyydestään. Hän, joka ennen tuskin viitsi pestä käsiänsäkään miestapon perästä, on nyt tuhannessa pelossa, että kuolleesta ruumiista voipi ruveta verta vuotamaan".
"Hyvä on", sanoi lääkäri; "minun pitää sitten tehdä jotain hänen hyväkseen, koska hän minun kostoni täyttämiseksi iski läimähytti niin aikamiehen tavalla, vaikka hänen sivalluksensa kovaksi onneksi ei sattunutkaan siihen mieheen, jolle oli ai'ottu".
"Ja kenenkä syy se oli, sinä pelkuri ja konna", sanoi Ramorny, "jos ei sinun, joka osoitit hänelle halvan metsäkaurisvasan aika uroisan sijasta?"
"Herra auttakoon, jalosukuinen herra", vastasi lääkäri, "kuinka te voitte vaatia, että minun, joka en ole juuri mihinkään muuhun kuin kammari-askareisin oppinut, piti olla yhtä taitavan metsästyksessä kuin te olette, ja erottaa aika metsäkauris vasikasta sydän-yöllä pimeällä polulla? Minä jo olin epäilyksissä, kun näin hänen juoksevan sivuitsemme Wynd-kadulle sepän asunnolle päin morrice-tanssijan puvussa; minusta näytti hän olevan hiukkaa pienempi meidän oikeata miestä. Mutta kun hän sitten taas tuli ulos, viivyttyänsä sisässä vaan sen verran että kerkesi muuttaa vaatteita, ja läksi astua teikkaroimaan härännahkakylterissä sekä teräskypärissä, vihellellenkin sepän tavallista marssia, silloin, sen myönnän, erehdyin kokonaan. Minä ussutin teidän verikoiranne, herra ritari, hänen kimppuunsa, ja se teki tehtävänsä kunnon lailla; vaikka kyllä se ei sattunut oikeaan otukseen. Senvuoksi olen minä, jos ei tuo riivattu seppä iske meidän poika-parkaamme kuoliaaksi kuin kivi päättänyt auttaa tuon syntipukkimme Bonthron'in pulasta kaikilla taitoni voimilla".
"Kylläpä se asia koettanee sinun lääkärintaitoasi", virkkoi Ramorny; "sillä etkös tiedä, että meidän taistelijamme, jos hän joutuu tappiolle eikä kohta kaadu tanterelle kuoliaksi kuin kivi, — tulee laahattavaksi pois sieltä kantapäistä vetäin, ja sitten, todistettuna murhamiehenä, hinattavaksi ylös hirsipuuhun ilman sen enemmittä mutkitta. Ja sen perästä kun hän siellä on saanut heilua roikkaleena tunnin tai pari, tullee luullakseni sinulle sangen vaikeaksi tehtäväksi parsia hänen katkenneita niskojaan".