"Ja minustahan on kumma, ettet sinä, sen konna, ole tullut hänelle tutuksi hänen virantoimituksensa kautta", vastasi Ramorny. "mutta, niinkuin näen, on nenäsi vielä halkaisematta, korvasi karsimatta, ja jos olkapäissäsi lieneekin poltinmerkki, olet niin viisas, että pidät korkeakauluksista nuttua".
"Hih, hii! te puhutte leikkiä, jalo ritari", virkkoi lääkäri. "En minä ole tuommoisten omaa personaani koskevain asiain kautta tullut liiempään tuttavuuteen Tapani Smotherwell'in kanssa, vaan onpa meillä pieni kauppa välillämme, semmoinen että minä vaihtelen joitakuita hopeapyörylöitä ystäväni Tapanin avulla loppunsa saaneitten ruumiisin, päihin sekä muihin osiin".
"Sinua konnaa!" huusi ritari kauhistuksella, "käytätkö noita ostamiasi kurjia ihmis-jäännöksiä taikojen laittamiseksi ja noitakonstiesi auttamiseksi?"
"Hih, hii! — enpä juuri niinkään, jalo herra ritari", vastasi lääkäri jota suosijansa oppimattomuus suuresti huvitti; "mutta meillä leikkausveitsen ritareilla on tapa huolellisesti harjoitella kuolleista ruumiista otettuin jäsenten leikkaamista, ja noita kuolleen ruumiin osia tutkimalla saamme selvän siitä, millä lajilla samallainen ruumiin osa elävässä ihmisessä on parannettava, kun se on tullut kipeäksi väkivaltaisen loukkaamisen tai muun syyn kautta. Voi jos te, kunnioitettava herra, tahtoisitte katsahtaa minun halpaa työhuonettani, niin voisin teille siinä näyttää päitä ja käsiä, jalkoja ja keuhkoja, joiden on luultu jo kauan aikaa lepäävän vaan mullassa. Siinä on Wallacen kallo, varastettu Londonin sillan korvalta — ja ritari Simo Fraser'in sydän, joka ei aikanaan pelännyt ketään ihmistä — ja suloisen Katri Logien[30] ihana pääkkönen. — Voi jospa olisi minulle myös ollut suotu onni saada näin säilyttää minun korkeasti kunnioitettavan suosijani ritarillista kättä!"
"Häpeä, sinä halpa orja! — Tahdotkos kääntää mieltäni tuolla kauhistusten luettelollas? — Virka minulle jo kerrassaan, mihin tää puheesi viepi. Mitenkä sinun tuttavuutesi tuon koiran, pyövelin kanssa voi olla avuksi minulle tai päästää minun palvelijaani Bonthron'ia pulasta?"
"Enpä juuri toki kehoittaisikaan teitä, jalo ritari, sitä keinoa itse käyttämään, paitsi hätätilassa", vastasi Dwining. "Mutta pankaamme että taistelu on loppuun taisteltu ja meidän tappelukukkomme on saanut selkäänsä. Kaikkein ensiksi pitää hänellä silloin olla se luja usko, että me, jos ei hän jaksakaan päästä voitolle, kumminkin pelastamme hänet hirsinuorasta, sillä ehdolla nimittäin ettei hän tunnusta mitään, mikä voisi olla häväistykseksi teidän ritarilliselle kunniallenne".
"Haa! — oikein — lensipä minulle hyvä ajatus päähän", sanoi Ramorny. "Voimmepa tehdä enempääkin — me voimme pistää Bonthron'in suuhun sanasen, mistä voi tulla kiusaa kyllä hänelle, jota minun on kiroominen kovan onneni syynä. Lähtekäämme nyt tuon koiran koppeliin ja selittäkäämme hänelle kaikin puolin, mitä olis tehtävänä. Jos hän suostuu käymään paarituomion alle, niin se kenties on tyhjä linnunpeloitus vaan, ja siinä tapauksessa ei meillä ole mitään hätää. Ja jos hän suostuu taistelua valitsemaan, niin hän kenties — sillä hän on julma niinkuin ärsytetty karhu — saanee vastustajansa kukistetuksi; ja silloin olemme saaneet enempääkin kuin paljaan pääsön hädästä — me olemme saaneet koston. Jos Bonthron puolestaan jääpi tappiolle, niin koetamme sinun keinoas. Ja jos sinä tään asian voit koreasti laittaa säntilleen, niin saamme näin Bonthron'in tunnustamaan mitä me käskemme, me käytämme siitä tulevan edun hyväksemme, sillä tavoin kuin toisten, kun asiasta keskustelemme, näytän, ja pääsemme oikein jättiläis-askelen likemmäksi kostoni perille. — Mutta vielä on yksi paha mahdollisuus jäljellä. Pankaamme että meidän tappelukoiramme saa kuolettavan haavan, kuka voi estää että hän ennen kuolemaansa mörähtää jotakin tunnustusta, joka poikkee meidän käskemästämme?"
"No totta maar' siihen hänen lääkärinsä neuvon keksii", sanoi Dwining. "Kunhan vaan minä pääsen hänelle apua tuomaan ja saan tilaisuuden pistää sormeni hänen haavaansa, niin ei hän, uskokaa minua, suinkaan ole pettävä meitä".
"Oletpa sinä aika paholainen, aina kerkeät ilman käskemättä ja ilman yllyttämättäkin!" sanoi Ramorny.
"En luule tarvitsevani kumpaakaan, niin kauan kun olen teidän palveluksessanne, jalo ritari".