"Juuri niin, Simo-vaari. Se on Conachar, joka tulee uudistamaan vanhaa tuttavuuttamme tällä hetkellä, jolloin ei meidän keskusteluamme kukaan voi huomata".
Näin sanoen hän istahti kolmijalkaiselle jakkaralle, joka tässä, oli istuimena, asetti lyhdyn viereensä permannolle, ja jatkoi ystävällisimmällä tavalla:
"Minä olen aikanani saanut maistaa teidän vieraanvarojanne, Simo-vaari — tottahan teiltäkään ei ole jäänyt mitään vajaa minun kodissani?"
"Ei yhtään mitään, Eachin Mac-Ian", vastasi hanskuri — Gaeliläisten kielen ja tapain koristelemattomuus ei sallinut mitään liikoja arvonimiä; "olipa se ateria liiankin hyvä täksi paaston ajaksi, ja vielä enemmän liian hyvä minulle, sillä minua hävettää, kun muistan minkälaista halpaa ravintoa teillä oli Curfew-kadun varrella".
"Olipa se toki liiankin hyvä — käyttääkseni teidän omia sanojanne", vastasi Conachar, "laiskalle oppipojalle sekä herkkuihin tottumattomalle nuorelle Vuorelaiselle. Mutta eilen, vaikka, niinkuin luulen, olikin kyllin ruokaa, ettekö te, kunnon hanskuri, kuitenkaan havainneet pientä kohteliaan vastaan-oton puutetta? Älkää vastaan puhuko — kyllä minä tiedän, että te sen huomasitte. Mutta minun valtani kansassani on vasta alkavainen enkä saa kovin pian vetää heidän huomiotansa olooni Alankomailla, jota en kuitenkaan koskaan voi unohtaa".
"Kyllä minä syyn siihen aivan hyvin ymmärrän", sanoi Simo; "siksi olenkin vastenmielisesti, ainoasti hädän pakosta tullut tänne näin aikaiseen käymään".
"Vaiti, vaari, vaiti! Hyvä on että tulitte minun Vuorimaan-loistoani katselemaan, niinkauan kuin se vielä paistaa. — Jos taas käytte täällä Palmusunnuntain perästä, niin Jumala ties ketä ja mitä te sitten tapaatte näillä mailla, jotka nyt ovat meidän omamme! Metsäkissalla saattaa silloin olla luolansa tässä, missä nyt Mac-Ian'in juhlasali seisoo".
Nuori päällikkö vaikeni ja puristi sauvansa ponnen huuliansa vasten, ikään kuin estääksensä itseään enempää virkkamasta.
"Ei hätää, Eachin", sanoi Simo sillä epävakaisella tavalla, jolla lukuapitämättömät lohduttajat pyytävät vetää ystäväinsä huomiota pois välttämättömästä vaarasta.
"Kyllä on hätää, ja perinjuurisen häviön pelkoa", vastasi Eachin; "ja suuri miestappio on aivan varma. Minusta on vaan ihme, että isäni tähän Albanyn herttuan viekkaasen ehdoitukseen suostui. Minä soisin että Mac Gillie Chattan sopisi minun kanssani, ja että me, sen sijaan kun meidän nyt pitää vuodattaa paraat veremme keskenämme, menisimme yhdessä liitossa alas Strathmoren lääniin, tappamaan ja valloittamaan. Minä ottaisin Perth'in valtaani, hän Dundeen, ja koko tuo avara Strath'in lääni tulisi omaksemme hamaan Tay-lahdelle saakka. Sen valtaviisauden olen oppinut teidän suustanne, Simo vaari, seisoessani teidän takananne, vati kädessä ja kuullellessani teidän iltapuhettanne pormestari Craigdallien kanssa".