"Tuon Vuoriston metsäläisen sydän on uskollinen ja rehellinen. Hän on enemmän satuin jättiläisten kuin meidän tavallisten ihmisten kaltainen; ja kuitenkin saattaisi kristitty ottaa hänet esi kuvakseen, mitä uskollisuuteen tulee. Vähän tyhmä konsti tuo kuitenkin on, kun hän tahtoo pujahduttaa pois yhden miehen vihollisen rivistä, ikään kuin muka ei olisi yltäkyllin toisia Vuorikissoja läsnä, jotka kohta voivat ruveta sen sijaan".

Näin ajatteli hanskuri, sillä hän ei tietänyt, että ankara julistus oli levitetty, joka kielsi kaikkia molempain kiisteleväin clan'ien miehiä, niinkuin myös heidän ystäviään, liittolaisiaan sekä alamaisiaan tulemasta seitsemän peninkulman päähän Perth'iä likelle, alkain viikosta ennen tappelua siksi kun viikko oli kulunut tappelun jälkeen; ja tämä kielto tuli aseellisten vartijain pitää voimassa.

Tultuansa paimenen mökkiin ystävämme Simo sai vielä kuulla toisia sanomia. Sanantuojana oli Klemetti-isä, puettu toivioretkeläisen pukuun, jo valmiina lähtemään takaisin etelään päin. Hän tuli sanomaan jäähyväiset maanpakolaisuus-kumppanilleen, toivoen saavansa hänet kenties matkakumppalikseen.

"Mutta mikäs teitä", kysyi porvari, "nyt käskee niin äkkiä surman suuhun palajamaan?"

"Ettekös jo ole kuulleet", virkkoi Klemetti-isä, "että March'in kreivi englantilaisten liittolaistensa kanssa on paennut Englantiin Douglas'in kreivin edeltä, joten nyt se kunnon kreivi joutaa pitää huolta valtakunnan sisällisistä onnettomuuksista. Hän on kirjoittanut kuninkaalle kirjeen, jossa vaatii tuota valtuuskirjaa väärä-uskolaisten tuomitsemista varten peruutettavaksi, koska se häiritsee omiatuntoja — että Henrik Wardlaw'in määräys St. Andrews'in arkkipiispaksi jätetään parlamentin päätettäväksi — ynnä kaikellaista muuta kansalle mieluista. Ja useimmat aatelisherrat, jotka kuninkaan kanssa oleskelevat Perth'issä, missä myös ritari Charteris, teidän kunnian-arvoinen ylituomarinne, kannattavat Douglas'in vaatimuksia. Albanyn herttuakin on niihin suostunut; lieneekö hän sen tehnyt vakuutuksesta vai valtioviisaudesta, sitä en tiedä. Meidän hyvä kuninkaamme taipuu helposti leppeyteen ja laupiuteen. Ja näin ovat siis vainomiesten torahampaat muserretut leuvoissaan, ja saalis temmattu pois heidän raatelevista kynsistänsä. Tahdotteko nyt tulla kanssani alas Alankomaille vai viipyä täällä vielä vähän aikaa?"

Niilo Lehmipaimen säästi ystävältään vastaamisen vaivan.

"Päällikkö on käskenyt", sanoi hän, "että Simo Hanskurin tulee viipyä täällä, siksi kun taistelijat menevät alas tappeluun". Tässä käskyssä porvari näki pienen kammitsan vapaalle tahdollensa; mutta sillä hetkellä ei hän huolinutkaan siitä liioin, koska sen kautta sai hyvän syyn kieltäytyä pois matkakumppaliudesta Klemetti-isän kanssa.

"Se on erin-omainen mies", sanoi hän ystävälleen Niilo Lehmipaimenelle, niin pian kuin Klemetti-isä oli jäähyväiset sanonut; "hän on syvä-oppinen herra ja pyhä mies. Melkein on sääli, ettei häntä enää mikään polttamisen vaara uhkaa, sillä hänen saarnansa polttoroviolla käännyttäisi tuhansia. Voi Niilo Lehmipaimen! Klemetti-isän poltto olisi makealta hajahtava uhri ja johtava tulitorni kaikille hartaille kristityille. Mutta mitä apua siitä olisi, jos minun kaltaiseni halpa, oppimaton porvari poltettaisiin? Ei ole tapa polttaa vanhaa nahkaa pyhäksi suitsutukseksi eikä käyttää valmistamattomia vuotia polttopuiksi tulitorneissa, vai kuinka? Totta puhuen, on minussa kovin vähän oppia ja kovin paljon pelkoa, että kunnialla kestäisin tuommoisessa koetuksessa, ja siis minulle, vanhaa sananlaskua käyttääkseni, vaan tulisi siitä sekä hätä että häpeä".

"Sinä olet aivan oikeassa", vastasi paimen.

KOLMASKYMMENES LUKU.