Muutamien minuuttien kuluttua he istuivat veneessä, ja joutuisa sanansaattaja samassa lähetettiin prinssille heidän tuloansa ilmoittamaan,
Rothsay par'-aikaa istui sotamarskin seurassa päivällisen jälkeen. Hän oli nurea ja ääneti, ja kreivi juuri kysyi, pitikö pöytää korjata, kun tuotu kirje äkkiä muutti prinssin koko näön.
"Kuinka itse tahdotte", vastasi prinssi kreiville. "Minä menen tuohon huvimajaan puutarhassa — tietysti jos minun herrani, sotamarski, sen sallii — minä aion siellä ottaa vastaan entisen tallimestarini".
"Herra prinssi?" ihmetteli sotamarski.
"Niin juuri, jalo herra. Pitääkö minun kahdesti pyytää lupaa?"
"Ei suinkaan, kuninkaallinen herttua", vastasi sotamarski; "mutta muistatteko te vaan, että ritari Ramorny — —"
"Ei toki liene ruttotautinen, toivon ma?" vastasi Rothsayn herttua. "Kuulkaa, kreivi, te nyt tahtoisitte hiukan olla olevinanne vanginvartija mutta ei se sovi teidän luonteesenne — hyvästi nyt vaan puoleksi tunniksi".
"Taas uusi hullutus!" sanoi itsekseen Errol'in kreivi, koska prinssi, temmaten auki yhden lasi-ikkunan siinä huoneessa alakerrassa, missä he istuivat, hyppäsi ulos puutarhaan. "Se oli taas uusi hullutus, kun hän tuon konnan kutsui takaisin seurahansa. Mutta hän on umpisokea".
Prinssi sillä välin katsahti taaksepäin ja sanoi kiireesti: "Tottahan, jalo herra, teidän runsaista varoistanne joutanee pari pullollista viiniä sekä hiukan haukkaamista vietäväksi alas tuonne huvimajaan. Minusta on niin hauska syödessä ja juodessa nähdä joki edessäni".
Sotamarski kumarsi ja antoi tarpeelliset käskyt, niin että ritari Ramorny, astuttuaan veneestänsä maalle ja tultuansa huvimajaan, jo näki siellä herkullisen aterian varustettuna.