"Erin-omaista!" sanoi prinssi. "Erin-omaista! Ukko on ymmärtävä tätä, ikään kuin sillä olisi tarkoitettu tuota niin sanottua Rothsayn herttuan puolisoa. Dwining, sinun pitäisi olla sihteerinä pyhällä herralla paavilla, sillä hänkin joskus, niin kuuluu, tarvitsee kirjuria, joka saa yhden sanan kahta asiaa tarkoittamaan. Annas kun kirjoitan alle ja niin otan tämän keksinnön kunnian omakseni".
"Ja nyt, armollinen herra", kysyi Ramorny, lakattuaan kiini kirjeen ja ja jätettyään sen pöydälle, "ettekö jo suvaitsisi tulla alas veneesen?"
"En ennen kuin kammaripalvelijani tulee muutamien vaatteitten sekä muitten tarpeitten kanssa — ja myös saat käskeä tänne hovimestarini".
"Armollinen herra", sanoi Ramorny, "aika on tiukassa ja kaikki tämmöiset valmistukset voivat nostaa epäluuloa. Teidän palvelijanne kalujen kanssa voivat tulla huomenna jäljestä. Täksi iltaa voisitte tyytyä minun mitättömään apuuni pöydässä sekä kammarissa".
"Kas, tällä kertaa sinä taas unohdit", virkkoi prinssi, koskettain haavoitettua käsivartta kepillään. "Muista toki, veikkonen; eihän sinusta olekaan enää kapuna-paistin leikkaajaksi eikä housupaulain sitojaksi — olisitpa tosiaan kelpo hovimestari taikka kammaripalvelija!"
Ramorny irvisti kivusta sekä vimmasta; sillä hänen haavansa, vaikka jo umpeen mennyt, oli aina vielä kovin arka, ja häntä jo vapisutti, jos vaan joku sitä sormellaankin osoitti.
"Suvaitsetteko te, armollinen herra, nyt tulla veneesen?"
"En ennenkuin olen sanonut jäähyväiseni sotamarskille. Rothsayn herttuan ei sovi pulahtaa pois tästä Errol'in kreivin kartanosta niinkuin varas vankihuoneestaan. Käske häntä tänne".
"Armollinen herttua", sanoi Ramorny, "siitä mahtais tulla vaaraa hankkeellemme".
"Mene hiiteen vaaroinesi, hankkeinesi! — Minun tulee ja minä tahdon käyttää itseäni Errol'in kreiviä kohtaan meille molemmille sopivalla tavalla".