"Katri", virkkoi Ramorny, "minun täytyy seisoa tässä paikassa; puolustukseni sitä vaati. Mutta voinhan puhua sinulle tässä paikassa yhtä hyvin kuin muuallakin".
"Puhukaa vaan", vastasi Katri. "Kyllä minä kuulen".
"Sinä olet, Katri, tunkeunut veriseen salaisuuteen. Onko sinulla myös lujuutta sitä asiaa salassa pitää?"
"En ymmärrä mitä te tarkoitatte, ritari Ramorny", vastasi tyttö.
"Katsos. minä olen kuolettanut — murhannut, jos se sana mielestäs on oikeampi — entisen herrani, Rothsayn herttuan. Tuo hengenkipinä, jota sinun hyvyytes vielä viritteli, oli helppo sammuttaa. Viimeisellä hetkellään hän huusi isäänsä. Sinua raukaisee — vaan pysy lujana — minulla olisi vielä enempää sanomista. Sinä nyt tiedät rikokseni, vaan et vielä mikä minua siihen on pakoittanut. Katsos! tää kinnas tässä on tyhjä — oikean käteni menetin minä hänen tähtensä; ja kun näin ei minusta enään ollut apua, hän hylkäsi minut niinkuin vanhaksi käyneen koiran; hän pilkkasi vahinkoani ja käski minua luostariin menemään — siinä muka nyt oli oleva asuntoni, ei enää saleissa ja palatseissa, missä oli ollut luonnollinen sijani! Huomaa se — surkuttele ja auta minua".
"Missä asiassa te vaaditte apuani?" kysyi vapiseva tyttö. "Enhän voi saattaa takaisin, mitä olette menettäneet, enkä myös olla puhumatta ilmi rikostanne".
"Sinä voit olla puhumatta, Katri, siitä, mitä tuossa viidakossa olet kuullut ja nähnyt. En vaadi muuta kuin lyhyt-aikuista unohtamista sinulta, jonka sana tulee uskotuksi jos sanot asian olleen niin tai näin. Sinun seurakumppalisi, tuon kometjantin, tuon ulkomaalaisen sanaa ei ole kukaan pitävä nuppuneulankaan arvossa. Jos tähän suostut, niin uskon henkeni sinun sanasi turviin, ja aukaisen portin noille tuossa, jotka lähenevät. Jos et lupaa olla vaiti, aion puolustaa tätä linnaa, siksikun joka mies olemme kaatuneet, ja sinut syöksen alas tältä tornin huipulta. Niin, katso vaan alas tuohon — ei se ole hyppäys, johon ajattelematta sopii käydä. Seitsemät portaat kiipesit tänne ylös suurella vaivalla ja, ahdistuneella hengästyksellä; mutta tältä huipulta alas syvyyteen olet lentävä joutuisammin kuin kerkiät huoahtaakaan! — Anna lupauksesi, kaunis tyttö; sillä minä en tahtoisi sinulle tehdä pahaa, vaikka kuitenkin olen luja päätöksessäni".
Katri seisoi siinä säikähtyneenä; ei ollut hänessä voimaa vastata tuolle hurjalle miehelle; samassapa Dwining'in tulo säästikin häneltä vastaamisen vaivan. Tämä puhui niillä nöyrillä kumarruksilla, jotka hänellä kaikkina aikoina olivat omituiset, ja samassa ainaisella, puoleksi hillityllä pilkallisella irvistyksellään, joka tuon nöyryyden valheeksi osoitti.
"En tee oikein, jalo ritari, kun tulen häiritsemään teidän seurustelemistanne tään kauniin neidon kanssa. Mutta minä tuonkin vaan pienen, mitättömän kysymyksen".
"Puhu, kiusanhenki!" sanoi Ramorny. "Pahat sanomat sinua huvittavat, vaikka itseäskin koskisivat, kunhan vaan samassa myös toisia ihmisiä koskevat".