"Ja te, pelkurit, joutavan huhun tähden, luovutte herrastanne?" sanoi
Ramorny vihastuneena.
"Herra ritari", sanoi Eviot, "antakaa Bunclen ja minun nähdä Rothsayn herttua ja kuulla hänen omasta suustaan käsky, että tää linna on puolustettava; jos sitten emme taistele viimeiseen veripisaraan asti, niin hirttäkää minut vaan korkeimman tornin huippuun. Mutta jos hän luonnolliseen tautiin on kuollut, niin tahdomme antaa tään linnan kreivi Douglas'in käsiin, joka nyt kuuluu olevan kuninkaan sijainen. — Taikka jos — Jumala siitä varjelkoon! — meidän jaloa prinssiä vastaan on kavaluutta harjoitettu, niin emme myöskään tahdo tulla rikokseen osallisiksi murhamiehiä aseillamme puolustamalla, oli ne kutka lienevätkin".
"Eviot", sanoi Ramorny, kohottaen kädettömän käsivarsi-tynkkänsä, "jos ei tää kinnas tässä olisi tyhjä, niin ei sinulla olisi ollut kyllin elämästä jäljellä, keritäkses puhua ilmi kaksi sanaakaan tästä hävyttömästä puheestasi".
"Asia on niinkuin on", vastasi Eviot, "ja me vaan täytämme velvollisuutemme. Minä olen teitä kyllin kauan seurannut, ritari Ramorny, vaan tähän viimein seisahdutan ratsuni".
"Hyvästi sitten, ja periköön hiisi teidät kaikki!" huudahti vimmastunut paroni. "Käske tuoda hevoseni!"
"Meidän sankarimme aikoo lähteä karkuun", virkkoi lääkäri, joka hiljaa oli lähestynyt Katria, ennen kuin tyttö sen huomasikaan. "Katri, sinä olet taika-uskoinen hupsu, niinkuin kaikki muukin vaimonsuku; yhtähyvin on sinulla hiukkanen älyä, ja minä puhun siis sinulle, joka ymmärrät paremmin kuin tuo härkälauma ympärillämme. Nuo ylpeät vapaaherrat, jotka maailmaa hallitsevat, mitä ne ovat vastoinkäymisen hetkellä? — akanoita tuulessa. Annas että heidän moukkarikouransa tai heidän patsaanvahvuiset säärensä tulevat vialle, niin pyh! — koko urho on mennyt — miehuus ja rohkeus ei niissä ole mitään — jäsenet ja jänteret kaikki. Niin kauan kuin heillä on pedonkaltainen ruumiinvoimansa, he eivät ole vimmaista härkää paremmat — ota se pois, niin meidän ritari ja sankari makaa ähkien maassa, niinkuin härkäkin, jolta kinttusuonet on poikki hakattu. Ei niin ole viisas mies —- niin kauan kuin hituinenkin tuntoa on tallella hänen rutistetussa tai silvotussa ruumiissansa, hänen miehuutensa on yhtä luja kuin ennen. — Katri, tän' aamuna minä aioin sinua tappaa; mutta nyt olen iloinen että sinä saat jäädä eloon ja kertoa kuinka tää mitätön lääkäri, tää pillerintekijä, tää pulverinsurvoja, tää myrkynsyöttäjä meni kuolemaan yhdessä uljaan ritari Ramornyn kanssa, joka jo on vapaaherra ja toivoi pääsevänsä Lindores'in kreiviksi. — Eläköön se korkea-arvoinen herra!"
"Vanha mies", sanoi Katri, "jos todellakin olet niin lähellä ansaittua rangaistustas, niin olisivat toisellaiset ajatukset sinulle paljon terveellisemmät kuin nuot turhanpäiväisen viisastelemiset ja hurjat kerskailemiset. — Pyri jonkun pyhän miehen puheille".
"Niin", vastasi Dwining ylenkatseella, "mun muka pitäisi turvata rasvaiseen munkkiin, joka — hih, hii, hii! — ei itsekään ymmärrä sitä lampaanlatinaa, mitä kartasta lukien jätkyttelee. Tuommoinen muka olisi sopiva neuvon-antaja miehelle, joka on sekä Espanjassa että Arabiassa tieteitä harjoittanut! Ei, Katri, minä tahdon ripittäjäkseni semmoisen, jota silmän on hyvä katsella; siksi suon sinulle sen kunnian. — Katselepas nyt tuossa tuota meidän uljasta ritaria — hänen otsastaan tippuu hiki, hänen huulensa vapisevat tuskasta; sillä meidän uljas ritari — hih, hii, hii! — anelee armoa entisiltä palvelijoiltansa, eikä ole hänen kielensä kyllin liukas, saadakseen heidät häntä kynsistään hellittämään. Katsopas kuinka kaikki hänen kasvonsa jänteet tempailevat, kun hän rukoilee noita kiittämättömiä pölkkypäitä, joille hän aina on täysin kourin jaellut lahjoja; eikä hän kuitenkaan pyytäisi muuta kuin saada sen verran ennakkomatkaa, yrittäessään pakoa, kuin mitä koirien edessä juoksevalla jänekselläkin on, jos hänelle oikeus ja kohtuus suodaan. Katso myös tota yrmeää, jörömäistä muotoa, noita maahanpäin luotuja silmiä, joilla kotipetturit, häilyen pelon ja häpeän vaiheella, kieltävät herraltansa sitä pikkuista pelastuksen toivoa. Ja nuot luontokappaleet olivat mielestään paljon parempia miehiä kuin minä. Ja sinäkin, hupsu tyttö, pidät jumalaasi niin halpana, että uskot, tuommoisten kurjain raukkain olevan hänen kaikkivaltansa luomia!"
"Ei! sinä paha mies, ei!" vastasi Katri innokkaasti. "Jumalani, jota palvelen, on luodessaan nuot miehet, suonut heille ne avut, joilla he olisivat voineet häntä tuntea ja palvella, ihmisveljiänsä varjella ja holhoa, pyhyyttä ja hurskautta noudattaa. Heidän oma ilkeä sydämensä ynnä paholaisen kiusausten kanssa ovat tehneet heidät semmoisiksi kuin he nyt ovat. Voi tunkekoon tämä oppi myös sinunkin kiviseen sydämeesi! Jumala on sinulle suonut ymmärrystä enemmän kuin muille ihmisille, suonut sinulle silmät, millä tunkesit luonnon salaisuuksiin, suonut sinulle terävän älyn ja taitavan käden. Mutta ylpeytesi on kaikki ne hyvät avut myrkyttänyt ja tehnyt uskottomaksi jumalan-kieltäjäksi sen, joka olisi voinut olla kristityn seurakunnan viisaita miehiä!"
"Jumalankieltäjäksi, sanot sinä?" vastasi Dwining. "Onhan minulla kenties epäilykseni siinä suhteessa — mutta pian nyt saan nähdä, mitä perää siinä on. Tuossa jo tulee se mies, joka on lähettävä minut, niinkuin jo tuhansia ennenkin, siihen paikkaan, missä kaikki salaisuus selviää".