"Älkäämme kauemmin viivytelkö silmänräpäystäkään", sanoi Douglas läheiselle sukulaiselleen Balvenyn herralle, kun he vankihuoneesta olivat ylös tulleet. "Viekää murhamiehet pois ja hirttäkää heidät linnan muurille".
"Mutta, korkea-arvoinen herra, jonkunlainen laillinen tuomio taitaisi olla kuitenkin sopiva", vastasi Balveny.
"Mitä varten?" kysyi Douglas. "Olenhan tavannut heidät teosta kiinni, ja kyllä minun edesvastaukseni kannattaa viipymätöntä mestausta. Mutta malttakaas — onhan meillä joitakuita Jedwood'in miehiä joukossamme?"
"Yhtäkyllin Turnbull'eja, Rutherford'eja, Ainslieitä y.m." sanoi
Balveny.
"Pankaa sitten heistä lautakunta kokoon; he ovat kaikki hyviä miehiä ja rehellisiä, paitsi että elantonsa hankkimisessa hiukkasen koukkuja tekevät. Pitäkää te huoli noiden kavaltajain mestaamisesta, sill'-aikaa kuin minä istun oikeutta suuressa salissa, ja koetetaanpa valalautakuntako vai mestausmies ennen kerkiää saada tehtävänsä tehdyksi, me istumme Jedwood'in oikeutta — hirtämme kiireesti ja tutkimme hiljakseen".
"Malttakaa vielä, herra kreivi", sanoi Ramorny, "te saattaisitte muuten saada katua hätäilemistänne. Tahdotteko te sallia minun puhua teille pari sanaa muiden kuulematta?"
"En millään muotoa!" sanoi Douglas; "puhu vaan suoraan mitä sinulla lienee sanottavaa, kaikkein tässä läsnäolevain kuullen".
"Tietäkää sitten, te kaikki", virkkoi Ramorny kovalla äänellä, "että tää jalo kreivi tässä oli saanut kirjeitä Albanyn herttualta sekä minulta, jotka olivat lähetetyt tuon pelkurin ja petturin, Bunclen kautta — kieltäköön hän sen, jos tohtii — ja niissä oli se neuvo annettu, että prinssi vähäksi aikaa lähetettäisiin pois hovista ja pidettäisiin tässä Falkland'in linnassa".
"Vaan ei niissä ollut sanaakaan", vastasi Douglas tylyllä irvistelemisellä, "siitä että hänet piti viskata vankeuskomeroon — näännyttää nälällä — ja kuristaa. — Viekää pois ne konnat, Balveny; he saastuttavat jo Jumalan ilmaa liian kauan".
Vangit laahattiin nyt linnan muurille. Mutta sill'aikaa kun heille hirsipuuta varustettiin, pyysi lääkäri hartaasti saadakseen vielä kerran puhutella Katria, sielunsa autuuden tähden, niin hän sanoi — niin että tyttö, siinä toivossa että hänen paatunut sydämmensä kukaties tällä loppuhetkellä oli heltynyt, suostui tulemaan muurille ja läsnä-olemaan tapauksessa, joka häntä muuten kammotti.