"Heikki-parka", virkkoi ritari Charteris, "minun sanomani eivät ole hyviä, — ei ole kuitenkaan vielä varmaa, onko niissä perää; ja jos ne ovatkin totta, sinunkaltaisen kelpo miehen ei pitäisi antaa niiden kovin masentaa mieltä".
"Jumalan tähden, korkea-arvoinen herra", sanoi Heikki, "toivonpa että te ette tuo mitään pahoja sanomia Simo Hanskurista tai hänen tyttärestään?"
"Mitä heitä itsiään koskee", vastasi ritari Charteris, "he ovat terveenä ja hyvissä turvissa. Mutta mitä sinuun tulee, minun sanomani ovat pahaa laatua. Kitt Henshaw on, arvaan ma, antanut sinulle tiedoksi, että minä koetin saada Katrille hyvän turvapaikan kunnian-arvoisen rouvan, Rothsayn herttuan puolison luona. Mutta se rouva ei olekaan pyyntööni suostunut, ja Katri on tullut lähetetyksi isänsä luoksi Vuoristoon. Mutta pahin sanoma on vielä virkkamatta. Olethan kenties kuullut, että Gilchrist Mac-Ian on kuollut, ja että hänen poikansa Eachin, joka Conachar'in nimellä oli täällä Perth'issä Simo-ukon opissa, nyt on Duhele-clan'in päällikkö. Ja kuulinpa eräältä palvelijaltani, suuren huhun käyvän siinä clan'issa, että nuori päällikkö kosii Katria puolisokseen. Palvelijani sai tämän kuulla (salaisuutena kuitenkin), käydessään Breadalbanen kulmalla muutamia taistelua koskevia asioita varustamassa. Se huhu ei ole varma; mutta, Heikki, se näyttää varsin luultavalta".
"Näkikö, korkea-arvoinen herra, teidän palvelijanne Simo Hanskuria ja hänen tytärtään?" kysyi Heikki, vaivalla vetäen henkeänsä ja rykäisten, salatakseen mielenliikutustansa ylituomarilta.
"Ei", sanoi ritari Charteris; "Vuorelaiset näkyivät olevan epäluuloisia eivätkä päästäneet miestä ukon puheille; ja hän pelkäsi suututtavansa heitä, jos pyysi saada nähdä Katria. Paitsi sitä hän ei osaa gaelin kieltä, eikä taas se, joka hänelle asian kertoi, taitanut liioin meidän kieltämme; voisi siis asiassa olla joku erehdys. Yhtähyvin on semmoinen huhu liikkeellä, ja minä katsoin parhaaksi ilmoittaa sen sinulle. Mutta voitpa olla ihan varma ettei häät vielä tule ennen Palmusunnuntaita; ja minä kehoittaisin sinua aivan alallas pysymään, siksi kun saamme kuulla asian kaikin haaroineen; sillä varmuus on aina hyvä asia, vaikka koskisikin sydämeen. — Mene nyt raatihuoneesen", lisäsi hän, vähän aikaa vaitioltuaan, "neuvoittelemaan taistelukentän varustamisesta North-Inch-lakeudelle. Sinua siellä olis tarvis".
"En mene, hyvä herra".
"No no, seppä-rukka, kylläpä näen lyhyestä vastauksestas, että seikka on sinun mieles karvaaksi tehnyt; mutta onhan, kun onkin, vaimoväki aina kuin tuuliviirit, se on totinen tosi. Salomo ja moni muukin ovat sen ennen sinua saaneet kokea".
Näin puhuttuaan ritari Charteris läksi, siinä lujassa uskossa, että hän oli lohduttajan virkaa erin-omaisen tyydyttävällä tavalla toimittanut. Mutta aivan toiselta tuntui onnettoman rakastajan sydämessä, hänen sanomiaan sekä lohdutuksiaan kuullellessa.
"Onpa", virkkoi sitten seppä katkerasti itsekseen, "meidän ylituomari aika kelpo mies; pitääpä hän maar' ritari-nimensä niin korkeassa arvossa, että, jos hän joutaviakin loruelee, halvan miehen tulisi sitä järkipuheeksi sanoa, aivan kuin meidän myös täytyisi väljähtynyttä olutta kiittää, jos se meille tarjottaisiin tuon korkean herran hopeahaarikasta. Vaan miltäs tää kaikki kuuluisi, jos asia olisi vähän toinen? Annas että olisin vieremässä alas Corrichie Dhu vuoren jyrkästä kupeesta ja että, juuri ennen kuin syvyyden reunalle olisin ehtinyt, herra ylituomari tulisi siihen ja huutaisi: 'Heikki kas tuossa on pohjaton kuilu, ja kovin on mieleni paha, kun täytyy sinulle ilmoittaa, että sinä päistikkään olet siihen putoomaisillas. Mutta älä kuitenkaan ole milläskään; saattaahan Jumala vielä panna jonkun kiven tai pensaan eteen esteeksi putoukselles. Yhtähyvin arvelin sinulle tekevän hyvää, saada tietää pahinta, mikä sinulle kohta mahtanee tulla osaksi. En juuri tiedä, kuinka monta sataa jalkaa se kuilu lienee syvä, mutta kylläpä siitä saat selvän, kun olet pohjassa, sillä varmuus on hyvä asia. Ja kuulepas, milloinka tulet meille keilisille?' — Ja tuommoisia lorujako hän syöttää minulle, kun hänen ystävän tavoin pitäisi koettaa pelastaa minun mies-paran niskani taittumasta! Kun tätä ajattelen, melkein vimmastun hurjaksi, niin että tahtoisin ottaa moukkarini ja sillä lyödä rikki ja mäsäksi kaikki ympärilläni. Mutta koetanpa kuitenkin hillitä mieltäni; ja jos tuo Vuoriston korppi, joka itseänsä kotkaksi kehuu, uskaltaa minun kyyhkyseeni iskeä, niin hän saa kokea, osaako Perth'in porvarit virittää jousta vai ei!"
Nyt oli Torstai ennen tuota turmion tuottavaa Palmusunnuntaita, ja molemminpuolisia taistelijoita odotettiin tuleviksi seuraavana päivänä, niin että heillä piti olla Lauvantai-päivä tallella levähtämistä, virvoittamista sekä tappeluun valmistumista varten. Kaksi, kolme kummaltakin puolelta oli jo ennen lähetetty kuulustamaan leiripaikkaa pienelle joukolleen sekä muita asioita, jotka olivat tarpeelliset, siksi että tappelu tulisi hyvin järjestetyksi. Heikki ei siis kummastunut, kun näki pitkän, vahvan Vuorelaisen uteliaasti tirkistelevän Wynd-kadulla, sillä tavoin kuin metsäläiset aina ällistellen katselevat sivistyneemmän maan outoja ihmeitä. Heikin sappi paisui tuon miehen näöstä, osaksi jo hänen kansallisuutensa tähden, jota kunnon seppä syntymisestään saakka inhosi, ja vielä enemmän sen vuoksi, koska hän huomasi mainitun miehen käyvän Duhele-clan'in omituisessa vaateparressa. Hänen lakkiinsa tikattu tammenlehti vielä lisäksi ilmoitti, että Vuorelainen kuului nuoren Eachin'in henkivartijoihin, joiden voimasta taistelussa heidän heimonsa niin suuria toivoi.