Kaikista läsnä olevista ei ollut kenties enempää kuin kaksi, jotka iloitsivat siitä, että tappelu luultavasti lykättäisiin toistaiseksi; ne kaksi olivat Duhele-clan'in päällikkö sekä helläsydäminen Robert kuningas. Sillä välin molemmat päälliköt tulivat keski-tanterelle keskustelemaan; heillä oli kummallakin yksi ystävänsä, ja neuvon-antajansa seurassaan, jota paitsi myös yli-airut, sotamarski, Crawford'in kreivi sekä ritari Charteris yhtyivät heihin, ollaksensa päätöksen teossa apuna. Chattan-clan'in päällikkö ilmoitti olevansa valmis ja halukas kohta paikalla tappeluun ryhtymään, lukumäärän epätasaisuudesta huolimatta.
"Siihen", vastasi Tammiston Torkil, "Duhele-clan'i ei voi suinkaan suostua. Teidän on mahdoton saada meiltä voiton kunniaa miekalla, ja te siis nyt vaan haette tekosyytä, voidaksenne, jos tappiolle jäätte, niinkuin itsekin arvaatte jäävänne, sanoa, että siihen ainoastaan vähempi lukumääränne oli syynä. Mutta minä tahdon keinon ehdoittaa — Ferquhard Day oli nuorin teidän joukostanne — Eachin Mac-Ian puolestaan on nuorin meistä. Pankaamme hänet pois joukosta sen miehen edestä, joka taistelua pakeni".
"Se on vallan kohtuuton ja epätasainen ehdoitus", huudahti Toschach Beg, Mac-Gillie Chattanach'in luutnantti, jos niin voi sanoa. "Päällikön henki on heimokunnalle niinkuin ilma sieramille, emmekä ikinä suostu siihen, että meidän päällikkömme käypi vaaraan, joka ei myös samassa tule Duhele-clan'in päällikölle osaksi".
Torkil näki suurella tuskalla, että hänen tuumansa oli tyhjäksi menemässä, koska ei toiselta puolelta tahdottu Eachin'in poisjäämiseen suostua. Hän mietti nyt millä syillä tukeaisi ehdoitustaan, mutta samassa Eachin itse sekaantui asiaan. Hänen pelkuriutensa, se tulee huomata, ei ollut sitä halpaa, itsekästä laatua, joka saattaa ihmisiä huolettomasti mieluummin häpeää päällensä ottamaan kuin itsensä vaaraan antamaan. Päinvastoin, vaikka luonnonlaadultaan pelkuri, oli hän sydämessään miehuullinen, ja taistelun välttämisestä tuleva häpeä tällä hetkellä voitti pelon.
"En tahdo kuullakaan", virkkoi hän, "semmoisesta ehdoituksesta, että minun miekkani pysyisi tupessa täänpäiväisessä kunniarikkaassa tappelussa. Jos olenkin nuori sotataidossa, niin on kuitenkin ympärilläni kyllin uljaita urhoja, joiden esimerkkiä voin seurata, jos en heidän vertaisiaan töitä tehdä".
Hän lausui nämät sanat innolla, joka petti Torkil'in, kenties nuoren päällikön itsensäkin.
"Jumala siunatkoon hänen jaloa sydäntänsä!" arveli kasvatus-isä itsekseen. "Kyllähän mä tiesin, että tuo ilkeä lumous tulisi vielä rikotuksi, ja että hänet riivannut vetelys-henki jälleen oli pakeneva, niin pian kun toropilli ensi kerran soisi ja lippu ensikerran liehahtaisi!"
"Kuulkaa, yli-airut", virkkoi sotamarski. "Tappelua ei sovi enää lykätä paljoa myöhemmäksi, sillä pian on keskipäivä. Koetelkoon Chattan-clan'in päällikkö vielä jäljellä olevan puolentunnin aikana hankkia jonkun toisen tuon karkurin sijaan, jos voi; vaan jos hän ei voi, niin tapelkoot niinkuin nyt ovat".
"Siihen kyllä myönnyn", sanoi yli-airut, "vaikka ei ole yhtään sen clan'in miestä lähempänä kuin seitsemän peninkulman päässä, enkä siis käsitä mistä Mac-Gillie Chattanach apulaisen voisi saada".
"Se olkoon hänen asiansa", virkkoi sotamarski. "Mutta jos hän runsaan palkkion lupaisi, olisi täällä yltäkyllin vahvoja poikia tämän aituuksen ympärillä, jotka ilolla mahtaisivat panna jäsenensä liikkeelle tämmöisessä tässä tarjona olevassa leikissä. Tekisipä minun mieli itsekin, jos arvoni ja virkani sen sallisivat, yrittää pari sivallusta noiden metsän poikien joukossa, ja luulisin siitä tulevan minulle kunniaa".