"Jos tämmöinen rakastavaisen sisaren varoitus voi olla sinulle miksikään avuksi sydämesi taisteluissa", virkkoi Katri, "niin ajattele vaan, että sivaltaissas veristät minun kättäni, ja että haavojasi saadessas saatat tuskaa minun sydämelleni."
Sepän rohkeus nousi siitä todellista mielisuosiota osoittavasta äänestä, jolla nämät sanat puhuttiin.
"Ja miksi et menisi vähäisen etemmäksikin noiden kylmäin rajain yli! Ja koska olet niin hyvä ja armollinen, että jollain suosiolla katselet tätä oppimatonta syntisparkaa tässä sinun edessäsi, miksi et ottaisi häntä oppilaakses ja samassa puolisokses! Isäsi sitä soisi; koko kaupunki sitä odottelee; hanskurit ja sepät kaikki jo varustelevat ilonpitoa — sinä, sinä yksin, jonka sanat ovat niin kauniit ja lempeät, et tahdo antaa suostumustas."
"Henrik", vastasi Katri hiljaa, vapisevalla äänellä, "usko minua, minä katsoisin velvollisuudekseni tässä asiassa totella isäni käskyä, ellei hänen ehdoittamallansa avioliitolla olisi ylipääsemättömiä esteitä."
"Mutta arveles kuitenkin — arveles toki hetkinen. Minussa ei ole paljon kehuttavaa sinun verrallasi, joka sekä lukea että kirjoittaa osaat. Mutta kumminkin minä mielelläni kuulen lukemista, ja kuulteleisin sinun suloista ääntäsi vaikka ijät kaikki. Sinä taas rakastat musiikkia, ja minä olen oppinut soittamaan ja laulamaan yhtä hyvin kuin moni harppumies. Sinä mielelläs annat apua köyhille; minulla on kyllin pois-annettavia, kyllin tallella pidettäviä; minä en surisi niinkään suuria jokapäiväisiä almun-antoja kuin mitä joku vaivaishoitokunnan jäsen jakelee. Sinun isäsi jo käypi liian vanhaksi jokapäiväiseen työhön; hän saisi elää meidän luonamme, siliä minäkin pitäisin häntä niinkuin omaa isääni. Minä varoisin kaikkea sekaantumista tarpeettomiin riitoihin yhtä paljon kuin käteni pistämistä omaan ahjooni; vaan jos joku meitä vastaan yrittäisi laitonta väkivaltaa, se saisi kokea ettei huoli mennä saunaan, jos ei syyhytä."
"Minä toivotan, että saisit kokea kaikkea tätä koti-onnea, jota näin kuvailet, Henrik — vaan jonkun onnellisemman kanssa kuin minä olen!"
Näin puhui tai, pikemmin sanoen, huoahti Perth'in kaupungin Kaunotar, jonka ääni tuntui sulkeutuvan, kun hän pyysi hillitä kyyneleitänsä.
"Sinä vihaat minua sitten?" kysyi kosija hetkisen kuluttua.
"Siihen olkoon Jumala todistajana — en!"
"Taikka rakastat toista miestä?"