"Hän on liian halpa olento, pormestari", sanoi siihen Heikki: "että minun mielessäni voisi olla pysyväistä vihaa häntä vastaan — eihän mun olisi tarvis muuta kuin yksi kerta sivaltaa suurella vasarallani, niin menisi jo hän puoteineen, päivineen mäsäksi!"
"Vaiti sitten ja kuule minua", virkkoi pormestari. "Me kaikki uskomme Perth'in Kaunottaren kunniaan yhtä lujasti kuin autuaan Pyhän Neitsyeen kunniaan." Näin sanoen hän hartaasti risti silmiään. "Mutta puhuaksemme taas kääntymisestä ylituomarin puoleen, oletteko te kaikki yksimieliset siinä, naapurit, että tämä seikka on annettava meidän ylituomarimme käsiin, koska syypää, niinkuin lienee syytä pelätä, on joku mahtava aatelisherra?"
"Koska ylituomari itsekin on aatelissukua", tokaisi itikan-äänellään apteekkari, joka pormestarin välityksen perästä nyt johonkin määrään oli tointunut säikähdyksestään — "vaikken minä suinkaan, sen Jumala nähköön, tahdo puhua mitään pahaa mainitusta kunnioitettavasta herrasta, jonka esi-isät monta monituista vuotta ovat olleet samassa virassa kuin hän tätä nykyä — —"
"Perth'in kaupungin vapaan vaalin kautta", lausui seppä, keskeyttäen häntä syvällä, mahtavalla äänellänsä.
"Aivan niin, tietysti", myönsi hämille joutunut puhuja, "porvarein kautta. Kuinkas muuten? — mutta, seppä veikkoseni, älä minua keskeytä. Minä nyt puhun arvoisalle pormestarillemme, Craigdallielle, halvan ymmärrykseni mukaan. Ja minä sanon, että, olkoon asia niin tai näin, tää ritari Patrik Charteris on aatelis-sukua, ja sananlasku sanoo, ettei varis varikselta silmää puhkaise. Hän kyllä saattaa hyvin pitää puoltamme, kun ollaan riidassa Vuorelaisten kanssa, ja hän saattaa heitä vastaan täyttää tuomarin ja kaupungin-päällikön velvollisuudet. Mutta tokiko hän, joka itse käy silkissä, ruvenne puolustamaan meitä yhtä hyvin tikattuja nuttuja ja kullankirjailtua verkaa kuin ruudullisia tartan-hameita[17] ja Irlannin sarkaa vastaan, se on hiukan epäiltävä. Totelkaa nyt yksinkertaisen miehen neuvoa. Me olemme saaneet Kaunottaremme pelastetuksi, josta minä en koskaan aikonut puhua pahaa, niinkuin en tosiaan tiedäkään hänestä mitään pahaa. He ovat kadottaneet vähintänsä yhden miehen käden, kiitos olkoon siitä Heikki Sepälle — —
"Ja minulle", lisäsi tuo pieni, suurisuinen lakintekijä.
"Ja Olivier Proudfutelle niinkuin hän itse sanoo", jatkoi apteekkari, joka oli valmis myöntämään kunnianloistoa kelle hyvänsä, kunhan vaan ei hänen tarvinnut itse astua sinne vievää vaarallista polkua. "Koska, sanon ma, he ovat jättäneet tänne yhden käden pantiksi, he eivät enään ikinä tule takaisin tälle Curfew-kadulle, niin, minun yksinkertaisen ymmärrykseni mukaan, olisi paras, jos vaan kiittäisimme tätä meidän vankkaa naapuriamme tässä ja sitten emme enää hiiskuisi mitään koko asiasta, jättäen sen unohtumaan. Sillä meidän kaupungillahan siitä nyt kuitenkin on tullut kunniaa ja noille helvetin tulen korvennettaville vaan vahinkoa."
Tämä rauhan-neuvo vaikutti useempiin porvareista, jotka alkoivat nyykähdytellä päätänsä ja luoda erin-omaisen viisaita silmäyksiä kärsivällisyyden puolustajaan. Simo Hanskurikin, huolimatta apteekkarin taannoisista loukkaavista puheista, myös näkyi taipuvan samaan mieleen. Mutta ei niin Heikki Seppä, joka, kun näki neuvoittelun näin kesken pysähtyvän, jatkoi puheen suorilla sanoilla niinkuin ainakin.
"Minä en ole vanhimpia enkä rikkaampia teidän joukossanne, naapurit, enkä sitä liioin surekaan. Kyllähän vuosia vielä karttuu, jos vaan jaksaa elää niin että ne saa nähdä. Ja on minussa yhtä hyvä mies kuin muissakin hankkimaan itselleni rahaa ahjoni hehkulla sekä palkeitteni lietsomisella, ja samoin myös on minussa mies niitä taas kuluttamaan. Mutta ei kenenkään miehen silmät ole nähneet minun nurkassa nuhjaelevan, jos meidän kauniille kaupungillemme vääryyttä on tapahtunut sanoilla tai teoilla, jos vaan sitä väärää on ollut mahdollista miehen kielellä tai miehen kädellä jälleen oikaista. Enkä nyt aio tätä vääryyttä ristissä käsin märehtiä, jos se voin estää. Kyllä minä yksinkin menen ylituomarin puheille, jos ei kukaan lähde minun kanssani. Hän on ritari, se on tosi, ja aatelisherra vapaata, oikeata sukua, niinkuin me kaikki tiedämme, sukua, jonka alkujuuri on Wallacen ajoista, jolloin hänen isän-isänsä isä Wallacen määräyksestä tuli meidän alipäälliköksemme. Mutta vaikka hän olisikin paras-sukuinen aatelisherra koko maassa, niin kuin samassa myös on Perth'in kaupungin ylituomari, ja hänen täytyy siis oman kunniansa tähden suojella kaupunkimme etuuksia ja vapauksia. Ja minä tiedänkin että hän niin on tekevä — minä kerta tein hänelle teräshaarniskan ja minun mieleni on, että sydän, jonka suojaksi se oli aiottu, on kelpo laatua."
"Tietysti", sanoi pormestari Craigdallie, "ei maksaisi vaivaakaan lähteä hoviin, jos emme saisi ritari Patrik Charteris'iä puolestamme puhujaksi. Meille olisi kohta se vastaus valmis: 'Menkää ylituomarinne puheille, te poroporvarit!' Jos te siis, hyvät naapurit, tahdotte suostua minun ehdoitukseeni, niin minä ja meidän apteekkarimme Dwining lähdemme kohta Kinfauns'iin, vieden kanssamme Simo Hanskurin, meidän seppä-veitikkamme sekä uljaan Olivier Proudfuten vieraiksi miehiksi, ja puhuttelemme herra Patrik Charteris'iä meidän kaupunkimme nimessä."