"Joutavia!" vastasi Douglas ylpeästi — "he eivät uskalla!"
"Ei suinkaan, niin kauan kun Douglas on vapaudessa ja täydessä mahtavuudessaan", vastasi Albanyn herttua. "Mutta, jalo kreivi, tulkaa kanssani, niin näette kuinka heikolla pohjalla teidän voimanne täällä onpi."
Douglas hyppäsi alas hevosensa selästä ja seurasi monijuonista liittoveljeänsä ääneti. Eräässä salissa alikerrassa näkivät he Brandanein seisovan sotarinnassa, täysissä aseissa, teräskypäri päässä, rengaspantsari ryntäillä. Heidän päällikkönsä kumarsi Albanyn herttualle ja näkyi tahtovan puhutella häntä.
"Mitä tahdot, Mac-Lewis?" kysyi herttua.
"Me olemme kuulleet, että Rothsayn herttuaa on loukattu, ja minä töin tuskin vaan saan nämät Brandanet tässä sisässä pysymään."
"Urhokas Mac-Lewis", vastasi Albanyn herttua, "ja te kaikki uskolliset Brandanemme — minun kuninkaallinen veljenpoikani, Rothsayn herttua, voi niin hyvin kuin hyvätoivoinen nuori herra suinkin saattaa voida. Joku meteli siellä kyllä oli, mutta kaikki on jo asetettu." Hän talutti taas Douglas'in kreiviä edemmäksi. "Näettekös te, korkea herra", kuiskasi hän, "että jos vaan käsky: 'Ottakaa kiinni!' sattuisi tulemaan lausutuksi, se kohta paikalla myös tulisi täytetyksi; ja huomaattehan te, teidän seuralaisianne olevan liian vähän, että voisivat vastarintaa tehdä."
Douglas näkyi suostuvan siihen, että nyt tällä hetkellä oli pakko olla kärsivällinen. "Vaikka hampaani", virkkoi hän, "purisivatkin huuleni rikki, olen vaiti, siksi kuin puhumisen hetki on tullut."
March'in kreivillä sillä välin, jonka tuli prinssiä lepyttää, oli ollut helpompi tehtävä. "Herra Rothsayn herttua", sanoi hän, lähestyen prinssiä ykstotisella juhlallisuudella, "minun ei tarvitse sanoakaan, että te olette velkaa minulle jonkunlaista hyvitystä minulle tehdystä häväistyksestä, vaikken juuri tosin moiti teitä personallisesti siitä sananrikkomisesta, joka on karkoittanut rauhan minun perheestäni. Sallikaa minun hartaimmasti rukoilla, että te, jos tahdotte loukatun miehen mieltä hyvittää, tätä nykyä jättäisitte sikseen tämän sopimattoman riidan."
"Korkea herra, minä olen teille paljon hyvitystä velkapää", vastasi Rothsayn herttua; "mutta tuo röyhkeä ja kaikkia käskevä kreivi on minun kunniaani häväissyt."
"Korkea herra, minulla on vaan se lisättävä, että teidän isänne voi pahoin — että hän pyörtyi pelosta, että teitä vaara uhkaisi."