"Teillä mahtaa, kuninkaallinen armo, olla tarpeeksi kokemusta toisista kasityöläisistä", vastasi seppä, "vaan ettepä te, älkää pahaksi panko, tunnekaan Heikki Seppää. Hän on valmis tottelemaan teitä, jos tulee puheeksi sota-aseen takominen taikkapa myös sota-aseella hakkaaminen; mutta hän ei ymmärrä mitään tämmöisestä hame-palveluksesta."
"Mutta kuules toki, sinä Perth'in pässinpää", jatkoi prinssi, puhuessaan hymyillen kunnon porvarin itsepäisestä kunnian-arkuudesta — "enhän minä tuosta tytöstä huoli enempää kuin sinäkään. Mutta vallattomana hetkenä, niinkuin näiltä ympärilläs seisovilta voit saada kuulla, jos et ollut sitä omin silmin näkemässä, soin minä hänelle hetken-aikuisen suosion-osoituksen, jonka tyttö raukka nyt kenties saa maksaa hengellään! Täällä ei ole ketään, jolle voin antaa hänet suojeltavaksi nahkavöitä sekä joutsen-jänteitä vastaan, millä nuot rajalais-roistot, Douglas'in seuralaiset varmaankin piiskaavat tytön kuoliaksi, niinkuin kreivi on käskenyt."
"Jos niin on laita, kuninkaallinen herrani, niin on tytöllä täysi oikeus vaatia suojelusta jokaiselta rehelliseltä mieheltä. Ja koska hän kuuluu hameväkeen — soisinpa vaan että hänen hameensa olisi hiukkaa pitempi ja vähemmin outoa näköä — niin lupaan olla hänelle turvana, niin hyvin kuin yksi mies saattaa olla. Mutta minnekkä minä hänet vien talteen?"
"Henk'-risti! enpä sitä itsekään tiedä sanoa", vastasi prinssi. "Vie hänet vaikka ritari Juhana Ramornyn kortteriin — vaan ei — ei — hän ei voi hyvin ja paitsi sitä on muitakin estäviä syitä — vie hänet mihin helvettiin tahdot, mutta saata tyttö turvapaikkaan ja tee Rothsayn Taavetille mieliksi."
"Jalo prinssi", sanoi seppä, "minun mielestäni — olkoon se taas täydellä kunnioituksella teitä kohtaan sanottu — voisi tämmöisen turvattoman vaimo-ihmiseni pikemmin uskoa helvetin haltuun kuin ritari Ramornyn käsihin. Mutta vaikka Paholainen onkin tulentupruttaja niinkuin minä itsekin, enpä kuitenkaan tiedä sen virkaveljeni asuinpaikkaa, ja toivonkin Pyhän Äidin Kirkon avulla saavani hänet pysymään poikempana minusta. Ja paitsi sitä, mitenkä minä tään tyttösen saisin saatetuksi ulos tästä väentungoksesta ja sitten katuja pitkin tämmöisessä maskeraattipuvussa, se olis kanssa arveltava asia."
"Mitä tulee pääsemiseen ulos tästä luostarista", virkkoi prinssi, "niin tää hyvä munkki tässä" — hän tarttui lähimpään munkkiin päähineestä — "tää veli Nikolaus tahi Bonifacius — —"
"Halpa veli Cyprianus, jos te, kuninkaallinen armo, minun apuani tarvitsette", vastasi munkki.
"No niin, niin oikein, veli Cyprianus", jatkoi prinssi; "tää veli Cyprianus kyllä päästää teidät ulos jostain hänelle tietystä sala-ovesta, ja sitten hänen pitää tulla luokseni prinssin kiitoksia saamaan."
Munkki kumarruksella ilmoitti suostumuksensa, ja Loviisa parka, joka tämän keskustelun aikana oli katsahdellut milloin yhteen, milloin toiseen puhujista, kiireesti sanoi: "Ei tämän hyvän miehen tulekaan tarvis hävetä minun hupsumaista pukuani — minulla on päällysviitta, jota tavallisesti käytän."
"No kas niin, seppä, nythän sulla on luostariveljen kaapu sekä naisen päällysviitta peitteeksesi. Soisinpa että minun syntisen heikkouteni olisivat kaikki yhtä hyvän peitteen alla! — Hyvästi nyt vaan, kunnon veikkoseni — toisten saat minulta kiitokseni."