"Kuninkaallinen herttua", vastasi abotti; "jos minulle marttyyriuden autuuttava kruunu lienee määrätty, niin Jumala epäilemättä on johdattava minut sille tielle, missä se on saatava. Mutta jos te tämän vaan pilalla puhutte, niin Jumala teille suokoon anteeksi ja valistakoon teitä, niin että näkisitte teille olevan sopivamman teljetä itsenne rautavaruksin kirkon omaisuuden suojelemiseksi, joka nyt on niin suuressa vaarassa, kuin piestä kieltänne, laskien kokkapuheita sen palvelijoista".
"Minä en puhu pilaa kenestäkään", virkkoi nuorukainen haukoitellen, "enkä juuri ole myös muuten vastahakoinen varuksiini pukeumaan, paitsi että se puku on raskaanlainen ja että Helmikuussa turkki on enemmän ilman mukainen kuin teräspantsari. Vaan onpa minulle kylmän rauhan pukeminen päälleni tällä nipisteleväisellä ilmalla vielä kiusallisempi siitä syystä, kun tiedän että jos kirkko vaan viitsisi lähettää yhden lippukunnan omista pyhistä miehistänsä — onhan niissä useampia Vuorelaisiakin, jotka hyvin tuntevat ne seudut ja varmaan myös ovat siihen ilman-alaan tottuneet — niin kirkko voisi itse sotia sotansa Englannin iloisen St. Yrjänän tavalla. Mutta enpä tiedä mikä lienee syynä — kyllähän meille puhutaan heidän ihmetöistään niiden hyväksi, jotka heitä ovat lepyttäneet, sekä heidän kostostaan, jos joku heidän perintöönsä koskee, ja tätä aina tuodaan esiin syyksi, minkätähden heidän omaisuuttansa yhä pitäisi runsailla lahjoilla laajentaa. Mutta annas jos Vuoristosta ilmautuu vaikkapa vaan parinkymmenen miehen suuruinen parvi, eipä silloin pappi kelloineen, kirjoineen, kynttilöineen tee mitään joutua, vaan miekkavyöllisen ritarin kai täytyy suojella niitä maita, jotka hän kirkolle on lahjoittanut, aivan yhtä paljon kuin jos vilja niistä vielä tulisi hänen omaan hinkaloonsa".
"Taavetti poikani", varoitti kuningas, "sinä annat sopimattoman vallan kielellesi".
"Enkä, herra kuningas, kyllä mä jo vaikenen", vastasi prinssi. "Ei minulla ollut suinkaan aikomus saattaa teidän mieltänne levottomaksi eikä suututtaa tätä isää abottia, joka, vaikka hänellä olisi niin paljon ihmetöitä käskynsä alla, ei näy kuitenkaan huolivan mennä vastaan paria kymmenkuntaa Vuorelais-rosvoa".
"Kylläpä me tiedämme", virkkoi abotti hillityllä vihastuksella, "mistä lähteestä nuot häijyt opit tulevat, joita me kauhistuksella kuulemme vuotavan tästä suusta. Koska prinssit ottavat väärä-uskolaisia seuralaisikseen, niin heidän ymmärryksensä ja tapansa molemmat turmeltuvat. He liikkuvat kadulla naamusjoukkoin sekä porttoin seurassa, ja neuvoittelussa he tekevät pilaa kirkosta sekä kaikesta pyhästä".
"Hiljaa, hyvä isä!" käski kuningas. "Kyllä Rothsayn herttua on antava sovittajaisia siitä, mitä hän näin ajattelematta on puhunut. Voi neuvoitelkaammehan toki nyt hyvässä ystävyydessä! Älkäämme olko niinkuin kapinalliset merimiehet uppoovassa laivassa, jotka ovat kiivaammat riitelemään keskenänsä kuin auttamaan tuskittelevaa kapteenia laivan pelastamisen yrittämisessä. — Herra kreivi Douglas, teidän sukunne on melkein aina ollut saapuvilla, milloin Skotlannin kruunu on ollut viisaitten neovojen taikka miehen töitten tarpeessa. Toivonpa että te tässäkin hädässä olette meille apuna".
"Sitä minä vaan kummeksin, että semmoinen hätä muka on olemassa", vastasi ylpeä Douglas. "Siihen aikaan kun minä kuninkaansijaisena hallitsin valtakuntaa, oli myös muutamat noista metsäläis-clan'eista tulleet alas Grampian-vuorilta. Minäpä en vaivannutkaan valtioneuvoskuntaa sillä asialla, vaan käskin maaherran, lord Ruthven'in, nousta hevosen selkään lääninsä voiman sanalla — siinä oli Hayt, Lindsayt, Ogilviet sekä muita herroja. Ja kun sitten — St. Priitta auttakoon! — teräspaita ja sarkanuttu törmäsivät yhteen, saivatpa ne rosvot silloin kokea mihin peitset kelpaavat ja onko miekoissa teräs vaiko ei. Jäipä noin kolmesataa heidän parhaista sulkalakeistansa, päällikön, Donald Cormacin myöskin siinä joukossa, Thorn'in kankaalle sekä Rochinroyn saloon; ja yhtä monta roikutettiin hirsipuihin Houghman Stairs'issä, jolla on vieläkin nimensä siellä tehdyistä hirttäjän töistä. Tällä lailla menetellään rosvoin kanssa minun kotipuolellani; ja jos katsotte pehmeyden Gaelilais-roistoja kohtaan sopivammaksi, niin älkää toki moittiko Douglas'ia, vaikka hän puhuu suunsa puhtaaksi. — Te nauratte, herra Rothsayn herttua. — Saanko kysyä, mistä syystä nyt taas olen tullut teidän naurunne alaiseksi, ennen kuin edes vielä olen taannoiseen vastannut?"
"Oh, älkää suuttuko, hyvä kreivi Douglas!" vastasi prinssi. "Minä vaan nauroin, ajatellessani kuinka pieneksi teidän ruhtinaallinen seuralais-joukkonne kutistuisi, jos jokaiselle rosvolle niin tehtäisiin kuin noille Vuorelais-paroille Houghman Stairs'issä",
Kuningas taas kävi väliin, estääkseen vihaista vastausta kreivin puolelta. "Teidän neuvonne on viisas, herra kreivi", sanoi hän, kun kehoitatte meitä aseisin turvaamaan, jos nuot miehet karkaavat meidän alamaistemme päälle aukealle, tasaiselle alangolle. Mutta vastus onkin juuri siinä, kuinka heidän rauhattomuutensa saataisiin asettumaan, niin kauan kun he vielä piilevät oman vuoristonsa suojassa. Eihän minun tarvitse selittääkään, että Chattan clan'i sekä Duhele clan'i ovat suuria liittokuntia, kumpikin käsittävä koko joukon heimokuntia, jotka ovat yhteen-liittäyneet kukin oman puolueensa kannatukseksi, ja että niiden välillä on noussut eripuraisuus, joka on ollut syynä verenvuodatukseen, missä ikinä he vaan ovat yhteen sattuneet, niin hyvin yksittäin kuin myös joukoittain. Koko se maa on raadeltuna heidän lakkaamattomain taisteluinsa kautta".
"Enpä minä huomaa mitä haittaa siitä olis", sanoi Douglas. "Ne rosvot näin tavoin hävittelevät toinen toistaan, ja Vuoriston metsäkauriit pääsevät karttumaan, sitä myöten kuin ihmiset vähenevät. Me saamme sitten useammin tilaisuutta ruumiinliikuntoon metsämiehinä, josko tosin harvemmin sotureina".