»Kuka on teidän päällikkönne, teidän käskijänne?»
»Heimokuntani vanhin — jos huolin totella häntä», sanoi opas — »muuten ei minulla ole mitään käskijää.»
»Te olette siis», jatkoi ihmettelevä tutkistelija, »vailla kaikkea, mikä muut ihmiset pitää koossa — teillä ei ole lakia, ei päällikköä, ei mitään varmaa elinkeinoa, ei kotia, ei kontua. Teillä ei — Jumala teitä armahtakoon! — ole isänmaata — eikä — Jumala teitä valaiskoon ja antakoon teille anteeksi — edes mitään jumalaakaan! Mitä teillä sitten on, kun teiltä puuttuu sekä hallitus että kotionni ja uskontokin?»
»Minulla on vapaus», virkkoi mustalainen — »en kumarra otsaani kenellekään — en tottele ketään — en pidä arvossa ketään. — Menen minne tahdon — elän niinkuin haluttaa — ja kuolen, kun kuolinpäivä joutuu.»
»Mutta sinun kaltaisesi viedään hirsipuuhun tuomarin mielivallan mukaan.»
»Mitäs siitä», vastasi mustalainen, »sitä pikemmin joutuu kuolema.»
»Mutta myös vankeuteen», virkkoi nuori skotlantilainen. »Missä teidän kehuttu vapautenne silloin on?»
»Ajatuksissani», vastasi mustalainen, »joita ei mikään kahle voi sitoa. Sitä vastoin teidän ajatuksianne, silloinkin kun jäsenenne ovat vapaat, kammitsevat lakinne ja epäluulonne, rakkautenne tähän tai tuohon paikkaan, pilventakaiset hourailunne valtioviisaudesta. Minun kaltaiseni ovat vapaat henkensä puolesta, vaikka heidän jäsenensä olisivatkin kahleissa — teidän henkenne on kahlehdittu silloinkin, kun ruumiinne on miten vapaa hyvänsä.»
»Mutta ajatustesi vapaus», huomautti nuori Durward, »ei lievitä kuitenkaan sitä vaivaa, jonka puristavat kahleet tuottavat jäsenille.»
»Hetken aikaa sitä voi kärsiä», vastasi maankulkija; »ja jollen pian pääse omin voimin valloilleni, eikä kumppaninikaan auta minua, niin onpa toki kuolema aina tarjona, ja kuolema on mahtavin kaikista vapauttajista.»