»Vai Galeottista!» vastasi Petit-André; »sehän sitten on ihan luonnollista. En ole vielä koskaan nähnyt, että yksikään noista silmänkääntäjistä, jotka, niin sanokseni, viettävät kaiken ikänsä ikäänkuin tiukan köyden päällä tanssien, eivät lopulta olisi keikahtaneet tanssimaan köyden päähän — hupsis!»
»Minua vain se huolettaa», virkkoi Trois-Eschelles taivaaseen päin katsahtaen, »että ihmisparan täytyy kuolla ripityksettä.»
»Hui hai!» sanoi yliprovossi, »hän on peripakana ja noita — eipä kokonainen pappiskokouskaan voisi hänelle suoda synninpäästöä ja vapauttaa häntä ansaitusta tuomiostaan. Sitä paitsi, jos hänen semmoista tekee mieli, niin onpa sinulla, Trois-Eschelles se lahja, että voisit itse toimia hengellisenä isänä. Mutta tärkeämpi on se, pojat, että teidän, pelkään minä, tulee turvata väkipuukkoihinne; sillä teillä ei ole täällä virantoimitukseenne tarvittavia värkkejä.»
»Parisin saaren pyhä Neitsyt varjelkoon», vastusti Trois-Eschelles, »että olisin ilman työaseitani, kun kuningas jotain käskee! Minulla on aina vyölläni pyhän Franciscuksen nuoravyö, nelin kerroin ympärikäärittynä, ja soma solmupaula toisessa päässä. Sillä minä kuulun St. Franciscuksen veljistöön, ja saan hänen päähineensä panna päähäni, kun olen in extremis (viimeisilläni) — olkoon siitä kiitos Jumalan ja Saumur'in kunnon munkkien.»
»Ja minulla puolestani», sanoi Petit-André, »on aina kapineitteni joukossa väkipyörä sekä vahva ruuvi, jolla voin sen kiinnittää mihin tahdon siltä varalta, että sattuisimme semmoiseen maahan, missä puut ovat harvassa tai myös korkeaoksaiset. Sen olen havainnut hyvin mukavaksi apukeinoksi.»
»Se sopii vallan hyvin», virkkoi yliprovossi; »ruuvaa nyt vain väkipyöräsi tuohon hirteen oven yläpuolelle ja kiinnittäkää köysi siihen. Minä vien miehen sen paikan läheisyyteen ja puhuttelen häntä siellä, kunnes saatte paulan punotuksi hänen leukansa alle, ja sitten —»
»Ja sitten me tempaisemme nuoran toisesta päästä», sanoi Petit-André, »ja — hopsis! — sitten onkin meidän tähtienennustajamme jo niin korkealla taivaassa, ettei hän enää varpaillaankaan kosketa maata.»
»Mutta nuo herrat tuolla», kysyi Trois-Eschelles, vilkkuen takkaan; eivätkö ne rupeaisi apulaisiksemme ja siten ottaisi pestiä meidän ammattiimme?»
»Hm! Eipä niinkään», vastasi provossi. »Parranajaja vain päässänsä keksii kaikki vehkeet, mutta jättää niiden toimeenpanemisen muille. Ja skotlantilainen on luvannut vartioida ovea, sill'aikaa kun me toimitamme tämän tehtävän, johonka hänellä ei ole kyllin rohkeutta eikä sukkeluutta tehokkaammin osaa ottamaan — kukin pysyköön virassansa.»
Sanomattomalla vikkelyydellä, vieläpä jollakin ilolla, joka tunne näkyi lieventävän heidän oman vaarallisen tilansa synnyttämää huolta, kiinnittivät provossin arvoisat käskyläiset väkipyörän sekä nuoran paikoilleen, valmistautuen täyttämään sitä tuomiota, jonka vangittu kuningas oli langettanut Galeottista; — näytti siltä kuin he olisivat iloinneet siitä, että tämä viimeinen tehtävä tulisi vielä olemaan heidän edellisen elämänsä mukainen. Tristan Erakkokin katseli heidän puuhaansa tyytyväisyydellä; Olivier puolestaan ei huomannut heitä ollenkaan; ja Ludvig Lesly, jos hän kolkuttamisesta hetkeksi heräsikin ja katsahti heidän puoleensa, taisi luulla heidän työtänsä semmoiseksi, ettei se millään lailla koskenut hänen virkaansa ja josta hän ei siis ollut tavalla eikä toisella edesvastuussa.