»Joko nyt olet lopussa?» kysäsi herttua.
»Olen», vastasi airut, »ja odotan teidän vastaustanne, armollinen herttua, siinä toivossa, että saan semmoisen vastauksen, joka on kristittyjen verta säästävä.»
»Burgundin Pyhä Yrjänä auttakoon!» lausui herttua — mutta, ennenkuin hän enempää sai suustansa, kavahtikin Ludvig ylös ja sekaantui puheeseen niin majesteetillisellä, niin mahtavalla äänellä, ettei Kaarle voinut häntä keskeyttää.
»Älkää panko pahaksi, rakas burgundilais-serkkuni», virkkoi kuningas, »mutta me vaadimme tässä ensimäisenä suunvuoroa, kun tuolle hävyttömälle lurjukselle on vastattava. — Kuules, airut, vai mitä lajia sinä lienetkin, vie sellainen sana tuolle valapatolle ja murhamiehelle, Wilhelm de la Marck'ille, että Ranskan kuningas pian on saapuva Lüttich'in edustalle rakkaan sukulaisvainajansa, Ludvig Bourbon'in jumalatonta murhaajaa rankaisemaan, ja että hän aikoo hirtättää De la Marck'in elävältä sen vuoksi, että sinun herrasi on ollut siksi hävytön, että hän on nimittänyt meitä liittolaisekseen sekä saastuttanut meidän kuninkaallista nimeämme kelvottoman lähettiläänsä suulla.»
»Ja minun puolestani lisää kaikki sanat», virkkoi Kaarle, »joita hallitsijan ikänä sopii lähettää julkiselle rosvolle ja murhamiehelle. — Ja nyt pois täältä! — Vaan ei, viivy vielä. — Ei yksikään airut ole ikänä palannut Burgundin hovista, saamatta syytä huutaa: 'Oi sitä anteliaisuutta!' — Löylyttäkää hänen selkäänsä kunnes luut tulevat näkyviin!»
»Älkää pahaksi panko, armollinen herttua», muistuttivat Crévecoeur ja D'Hymbercourt yhdestä suusta, »mutta onhan mies airut ja siis ammattinsa etuoikeuksien suojan alainen.»
»Oletteko te, hyvät herrat, virkkoi herttua, »semmoisia pölkkypäitä, että teidän mielestänne puku tekee miehen siksi tai täksi? Näenhän minä tuon lurjuksen vaakunakuvista, ettei hän ole muuta kuin petturi. Astukoon Toison d'Or esiin ja tutkikoon häntä meidän kuullen.»
Vaikka luonnostaan hävytön, kalpeni nyt kuitenkin Ardennien vuoriston Metsäkarjun lähettiläs, ja hänen vaalenemisensa näkyi, vaikka hän olikin poskiaan hiukan maalannut. Toison d'Or, joka, niinkuin ennen mainittu, oli herttuan ylimäinen airut, astui esiin juhlallisen näköisenä, niinkuin mies, joka pitää virkaansa arvossa, ja kysyi virkaveljeltänsä, missä opistossa hän oli tietonsa saanut?
»Olen saanut kasvatukseni poursuivant'ina Regensburg'in vaakunatieteellisessä opistossa», vastasi Rouge Sanglier, »ja olen saanut Ehrenhold'in diplomikirjan samaiselta oppineelta veljeskunnalta.»
»Paremmasta lähteestä ette olisikaan voinut saada oppianne», virkkoi Toison d'Or, kumartaen vielä syvemmin; »ja jos, totellen armollisen herttuani käskyä, olen niin rohkea ja rupean keskustelemaan teidän kanssanne meidän jalon tieteemme salaisuuksista, niin en toivokaan voivani antaa, vaan ainoastaan saada tietoja.»