»Kun me sanomme meillä olevan etuoikeuksia, täytyy kaikkien niitä myöntää», virkkoi Cunningham.
»Niitä emme kärsi kenenkään epäilevän!» kuului jousimiesten huuto aivan kuin yhdestä suusta.
»Oletteko mielettömiä, hyvät herrat», sanoi Tristan Erakko. — »Eihän kukaan riitelekään teidän etuoikeuksistanne — mutta tämä nuorukainen ei kuulu teidän joukkoonne.»
»Hän on minun sisarenpoikani», lausui Le Balafré voitonriemusta loistavin kasvoin.
»Vaan ei kuitenkaan henkivartijakunnan jousimiehiä, luullakseni», vastasi Tristan Erakko.
Jousimiehet katsahtivat hiukan hämillään toisiinsa.
»Pidä vain puoltasi vielä, kumppani», kuiskasi Cunningham Le Balafrélle.
»Sano hänen ottaneen pestin meidän joukkoomme.»
»Pyhä Martti auttakoon! Se oli kelpo sana, hyvä kansalaiseni», vastasi Lesly. Ja koroittaen äänensä hän vannoi, että hän samana aamuna oli pestannut tämän sukulaisensa seuralaistensa joukkoon.
Tämä ilmoitus oli ratkaiseva.
»Hyvä on, kunnioitettavat herrat», sanoi provossi Tristan, joka tiesi kuinka suuresti kuningas pelkäsi tyytymättömyyden leviävän henkivartijoittensa pariin. Te sanotte tuntevanne etuoikeutenne, ja minun virkaani ei kuulu riiteleminen ja tappeleminen kuninkaan henkivartijain kanssa, jos sen voin välttää. Mutta minä aion ilmoittaa tämän tapauksen kuninkaalle, jotta hän itse saa siitä päättää; ja pyytäisinpä teitä huomaamaan, että näin tehdessäni käytän vähemmän ankaria keinoja, kuin mihin kenties virkani antaisi minulle valtaa.»