Naurunrähäkkä remahti taas, tällä kertaa sen sankarin kustannuksella, joka oli saanut amatsoonin pelastajakseen.
"Tässä, muoriseni", sanoi merimiehistä toinen, "on pikarillinen oikeata ainetta sinulle, äläkä tuosta öykkäristä välitä".
Meg nautti annoksensa ja keskustelusta syrjään vetäytyen istuutui Brownin piilopaikan eteen sellaiseen asentoon, että sitä olisi ollut vaikea kenenkään lähestyä hänen nousemattansa. Miehillä ei kuitenkaan näyttänyt olevan mitään halua häiritä häntä.
He keräytyivät nuotion ympärille ja pitivät harrasta neuvottelua keskenään; mutta he puhelivat hyvin matalalla äänellä ja käyttivät ammattinsa outoja puheentapoja, joten Brown ei heidän haastetustaan paljoakaan ymmärtänyt. Ylimalkaan käsitti hän heidän ilmaisevan syvää suuttumusta jotakuta henkilöä vastaan.
"Hänen pitää saada appeensa", huomautti eräs ja kuiskasi sitte jotakin toverinsa korvaan.
"Siihen minä en puutu", vastasi toinen.
"Onko sinusta tullut jänishousu, Jaska?"
"Ei, lempo soikoon, enempää kuin itsestäsikään, — mutta en vain muuten. Tuollainen se pysäytti kaiken kaupan viisitoista tai kaksikymmentä vuotta takaperin — oletko Hypystä kuullut?"
"Olen kuullut hänen" (päänsä nytkähdyksellä osottaen ruumista) "siitä kepposesta kertovan. Voi turkanen, kuinka hänellä oli tapana nauraa näyttäessään meille, millä kurin kiskaisi hänet maahan."
"Niin, mutta se tukkesi pitkäksi aikaa kaupan", sanoi Jaska.